Hoitosuositukset turvaavat vaikuttavia terveyspalveluita
Hallituksen pitää varmistaa suosituksille pysyvä rahoitus, painottavat Duodecim ja Hoitotyön tutkimussäätiö yhteisessä kannanotossaan.
Yksi hyvinvointialueiden alkutaipaleen keskeisistä tehtävistä on ollut se, että hoitokäytännöt ja resurssien käyttö yhtenäistetään. Samaan aikaan väestön ikääntyminen, kasvava palvelutarve ja kustannusten nousu asettavat sosiaali- ja terveydenhuollolle yhä suurempia vaatimuksia.
Hyvinvointialueiden resurssipaineet pakottavat pohtimaan käytössä olevien resurssien oikeudenmukaista jakamista. Suositusten avulla voidaan vähentää hoitokäytäntöjen perusteetonta vaihtelua, karsia vähähyötyisiä hoitoja sekä parantaa palveluiden vaikuttavuutta ja asiakas- ja potilasturvallisuutta, todetaan kannanotossa .
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) julkaisevat kansallisia, näyttöön perustuvia hoitosuosituksia ja tukevat niiden käyttöönottoa. Suosituksia arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti. Tuorein esimerkki on molempien organisaatioiden ulkopuolisella hankerahoituksella kehittämä toimintatapa, jolla taloudellinen tieto liitetään hoitosuosituksiin.
Kannanotossa esitetään, että hallitus sitoutuu pysyvästi varmistamaan Käyvän hoidon ja Hotuksen riittävän rahoituksen. Valtion talousarviossa pysyvä panostus on pieni. Sen sijaan terveyspalveluiden käyttäjille hyvinvointialueilla se merkitsee paljon.