Hanke toisiolain korjaamiseksi etenee: webinaari kuulumisista
Lain korjaamista koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä.
Hanke toisiolain korjaamiseksi etenee.
Tavoitteena on edistää Suomessa tehtävää tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa mahdollistamalla sosiaali- ja terveystietojen hyödyntäminen kansalaisten oikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen.
Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää 26. marraskuuta webinaarin , jossa kerrotaan hankkeen kuulumisista.
Hankkeen tueksi on asetettu työryhmä, joka keskittyy toisiolain korjaamisen lisäksi tutkimuslainsäädännön selkiyttämiseen.
Webinaarissa kerrotaan työryhmän syksyn työskentelystä ja hallituksen esityksen valmistelun aikataulusta.
Se on tarkoitettu kaikille alalla toimiville, kuten tutkijoille, tutkimusorganisaatioille, viranomaistahoille ja rekisterinpitäjille, sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Lain korjaamista koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä.