Terveydenhuolto

Ehyt ry käynnistää muutosneuvottelut

Arvio henkilöstön vähennystarpeesta on 16 työntekijää, taustalla hallituksen määrärahaleikkaukset.

Anne Seppänen

Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry käynnistää koko organisaatiota koskevat muutosneuvottelut. Alustava arvio henkilöstön vähennys- ja muutostarpeesta on 16 työntekijää.

Neuvotteluiden perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt, sekä toiminnan uudelleen organisointi.

Taustalla ovat sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistuvat määrärahaleikkaukset, joista sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti 5. syyskuuta. Muutosneuvottelut aloitetaan, jotta Ehyt pystyy sopeuttamaan toimintaansa ensi vuoden avustustason mukaiseksi.

Ehyt ry on valtakunnallinen järjestö, jossa työskentelee tällä hetkellä noin 80 työntekijää. 

– Päihdehaittojen ehkäisyyn panostaminen on arvovalinta. Nyt alkoholin kotiinkuljetus halutaan sallia ja nikotiinituotteiden saatavuutta on lisätty. Samalla järjestölähtöisestä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ollaan leikkaamassa 130 miljoonaa euroa. Pelkästään alkoholia myydään Suomessa lähes viidellä miljardilla eurolla joka vuosi. Samalla summalla rahoitettaisiin Ehytin nykyisen laajuista toimintaa lähes 1000 vuotta, toteaa Ehyt ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen tiedotteessa

Lue lisää: Ehyt ry: Esitys alkoholijuomien kotiinkuljetuksesta uhkaa kansanterveyttä

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030