Terveydenhuolto

Apinarokon uutta virustyyppiä on havaittu Ruotsissa

THL:n ylilääkäri: Yksittäinen tapaus ei muuta Suomen riskiarviota.

Tiiamari Pennanen
Adobe

Suomessa ei ole havaittu tänä vuonna vielä yhtään apinarokkotartuntaa. Ruotsissa havaittiin torstaina ensimmäinen Afrikan ulkopuolinen uuden virustyyppi I:n tautitapaus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Leif Lakoman mukaan oli odotettavissa, että yksittäisiä tautitapauksia todetaan myös Kongon demokraattisen tasavallan ulkopuolella, missä se parhaillaan jyllää.

Lakoman tietojen mukaan Ruotsin tartunta oli saatu epidemia-alueella.

– Riski EU-jäsenmaiden kansalaisille arvioidaan edelleen pieneksi. Ruotsin tapaus ei muuta tätä, Lakoma sanoo.

Mikäli uusi virustyyppi leviää laajemminkin Eurooppaan, se todennäköisesti leviäisi samaan tapaan kuin aiempi, eli seksin välityksellä ihmisestä toiseen.

– Oletetaan, että taudinkuva pysyisi kuitenkin lievänä.

Virusta edelleen Euroopassa

Lakoma kehottaa lääkäreitä pitämään mielessä apinarokon mahdollisuus, jos he hoitavat oireisiin sopivia potilaita. Aikaisemman globaalin epidemian aiheuttanut virustyyppi II kiertää edelleen Euroopassa, ja uusia tapauksia todetaan jatkuvasti.

Suomessa on raportoitu yhteensä 43 apinarokkotapausta vuodesta 2022 alkaen. Kaikki tartunnat ovat olleet aikuisilla miehillä. Tartuntojen huippu oli kaksi vuotta sitten, viime vuonna havaittiin yksi tartunta.

– Edelleen on tärkeää tunnistaa tauti, tarvittaessa testata ja rokottaa riskiryhmiin kuuluvat, Lakoma muistuttaa.

Nykyisen rokotteen arvellaan tehoavan molempiin virustyyppeihin.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti hätätilan apinarokon vuoksi torstaina 15. elokuuta. Tämä on toinen kerta, kun apinarokon vuoksi on julistettu hätätila. Ensimmäinen alkoi heinäkuussa 2022 ja kesti kymmenisen kuukautta.

Lue lisää: Mitä mpox-epidemia opetti?

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030