Vaalianalyysi: Kyse oli valtion ja alueiden vastakkainasettelusta
Vaalikeskustelu kuvaa sote-järjestelmän keskeistä sisäänrakennettua ongelmaa.
Järjestyksessä toiset aluevaalit järjestettiin viime sunnuntaina. Mielipidetiedustelujen mukaisesti SDP voitti vaalit ja Perussuomalaisille tuli murskatappio.
Vaali-ilta oli jälleen voittajien ilta. Miltei jokainen puoluejohtaja löysi tavan selittää lopputulos voitoksi - tai ainakin torjuntavoitoksi. Perussuomalaisten tappio sinetöityi jo lähtötelineissä: heidän ehdokasasettelunsa epäonnistui pahasti ja ehdokasmäärä romahti.
Vaalien voittajia olivat demareiden lisäksi naiset ja lääkärit. Naisia valittiin aluevaltuustoihin 794 ja miehiä 585. Reilusta parista sadasta ehdolla olleesta lääkäristä läpi näyttäisi olevan menossa läpi 113 ja kymmenen eniten ääniä saaneen joukossa oli neljä lääkäriä.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kumota hyvinvointialueen työntekijöiden kielto päästä aluehallitukseen lisää myös lääkäreiden mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin.
Helsingin sanomien sote-asioihin perehtynyt toimittaja Veera Paananen kirjoitti aivan oikein vaalianalyysissaan, että vaalitulos ei hyvinvointialueiden tosiasiallista toimintaa juuri muuta. Isot asiat päätetään valtion toimesta. Tämä näkyi myös vaalikeskusteluissa, joiden painopiste oli valtakunnallisessa terveyspolitiikassa, eikä niinkään niissä asioissa, joista hyvinvointialueet päättävät. Ja kun valtakunnallisesta terveyspolitiikasta puhutaan, puhutaan rahasta ja erityisesti rahan puutteesta.
Hallitus korosti, että soteen ollaan laitettu lisää rahaa, mikä on tietenkin totta, ja oppositio sitä, että sotesta on leikattu, mikä sekin pitää paikkansa. Lisäraha on tullut inflaation, palvelutarpeen kasvun ja hyvinvointialueiden alijäämien myötä, leikkauksilla taas pienennetään menojen tulevaa kasvua.
Vaalikeskustelu kuvaa sote-järjestelmän keskeistä sisäänrakennettua ongelmaa, valtion ja hyvinvointialueiden välistä vastakkainasettelua. Käytännössä siis sitä, että sääntely ja rahoitus on erotettu palvelujen järjestämisestä.
Valtion näkökulmasta alueet ovat hallintoalamaisia, joiden tulee toteuttaa tarkasti määritellyt sote-palvelut sillä rahalla mikä niille annetaan. Hyvinvointialueiden näkökulmasta taas sitä rahaa on liian vähän ja sääntelyä liian paljon.
Tilanteessa, jossa sote-kentällä juoksee konsultteja, jotka kertovat miten rahoitusmallia kannattaa parhaiten optimoida ja kunnat nostavat hyvinvointialueiden maksamia tilavuokria kymmenillä prosenteilla, kannattaisi miettiä miten alueet ja valtio saataisiin paremmin pelaamaan samaan maaliin.
Yksi ratkaisu tähän olisi alueiden omavastuu rahoituksesta, esimerkiksi siten, että alijäämät katettaisiin kuntaverotuksen kautta.
Yhdysvaltalaisen 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen kirjailijan, journalistin ja kriitikon H.L. Menckenin tunnetun lausahduksen mukaan Democracy is the theory that the common people know what they want, and deserve to get it good and hard .
Tämän voisi suomentaa vaikkapa siten, että demokratiassa kansalaiset saavat mitä tilaavat ja todellakin ansaitsevat sen. Jotta saisimme myös sotessa mitä tilaamme, pitäisikö meidän joko luopua alueiden näennäisdemokratiasta tai sitten antaa niiden oikeasti päättää omista asioistaan?
