Suomeen hyväksyttiin 1930-luvulla ensimmäinen kansaneläkelaki. Maksuja keräämään syntyi uusi laitos, joka sai nimekseen Kansaneläkelaitos.

Vuonna 1963 laitos sai kontolleen myös sairausvakuutukset. Jokaisesta suomalaisesta tuli sen asiakas.

Sitten tuli vuosi 1967.

Laitos alkoi maksaa korvauksia sairaanhoidon, myös lääkärikäyntien, palkkioista. Tavoitteet olivat ylevät. Haluttiin taata kansalaisille tasavertainen pääsy terveydenhuoltoon, vähentää kustannuksia potilaalle ja edistää tehokkuutta.

Sitä tietä on tultu näihin päiviin. Useita hallituskausia kestäneiden leikkausten jälkeen Kela-korvaus on nyt hiukan päälle kymmenen prosenttia käynnin hinnasta. Kun yksityiset lääkäriasemat perivät palvelumaksuja, osuus loppusummasta putoaa siitäkin.

Vielä pari vuosikymmentä sitten korvauksen osuus lääkärikäynnin hinnasta oli yli kolmannes.

Joidenkin mielestä korvaus lisää rahoituksen monikanavaisuutta ja nostaa lääkäripalvelujen hintoja. Toisten mukaan se auttaa julkista terveydenhuoltoa ja tuottaa terveyttä yhteiskunnalle halvalla tavalla.

Petteri Orpon hallitus on nyt nostamassa korvauksia. Yleis- ja erikoislääkärikäynnistä korvaus nousee 8 eurosta 30 euroon ja etävastaanotoissa 25 euroon. Vuosille 2025–2027 suunnitellaan uusi malli.

Koko vaalikaudelle korvauksiin varataan puoli miljardia euroa.

Sosiaali- ja terveysministeri Sanni Grahn-Laasonen arvioi Lääkärilehdelle, että noston vaikutus olisi merkittävä, jos 10–20 prosenttia jonojen aikuisista poistuisi niistä (1 ).

Ehkä niin käy. Mutta akuuttien jonotalkoiden ei pidä antaa hämärtää kokonaisuutta. Vaikutukset ovat arvaamattomat.

Kuka takaa, ettei raha valu hintoihin?

Kuinka moni turvautuu korvaukseen, vaikkei ole julkisen puolen jonossa?

Kuinka paljon työvoimaa siirtyy julkiselta yksityiselle?

Ja ennen kaikkea: miksi ohituskaista vain heille, joilla on varaa?

Hyvinvointialueet ovat tehneet vajaan vuoden määrätietoista työtä luodakseen terveydenhuoltoon yhtenäisiä hoitopolkuja – sikäli kun ovat rahan ja työvoiman puutteessa pystyneet.

Ratkaisut terveydenhuollon ongelmiin ovat siellä. Taikasana on hoidon jatkuvuus.

Pitkäaikaiset potilas-lääkärisuhteet lisäävät potilaiden ja lääkärien tyytyväisyyttä ja laskevat kustannuksia. Rahat kuuluisi ohjata hyvinvointialueille esimerkiksi omalääkärimallien kokeiluihin.

Kuten terveydenhuollon professori Kristiina Patja kesällä totesi: moniongelmainen kohtaa nyt alati vaihtuvia ammattilaisia, jotka uupuvat työkuormansa alla (2 ). Oikeasti moniongelmainen tarvitsisi jonkun ottamaan hänestä kopin.

Hallituksen toivoisi tämän huomaavan. Jos terveydenhuollon parhaat asiantuntijat käyttävät ensi vuoden korotuksista sanaa älytön, jokin on vialla (3 ,4 ). Hoidon jatkuvuutta pitää tukea eikä pilkkoa. Uusi Kela-malli tulee laatia yhdessä hyvinvointialueiden ja alan toimijoiden kanssa.

Vuoden 2027 jälkeen Kela-korvaus joutaakin sitten 60 vuoden kypsässä iässä eläkkeelle.