Soten integraatio-ongelmat
Sote-uudistuksen tavoitteena on ollut parantaa palvelujen saatavuutta ja kustannustehokkuutta yhdistämällä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelut integroiduksi kokonaisuudeksi. Ministeri Juha Rehula kiersi Suomea soten aamunkoitossa kertomassa, että ilman yhteistä valtakunnallista rajapinnoittamatonta tietojärjestelmäratkaisua sote ei toteudu. Silti hyvinvointialueet perustettiin.
Kun muistelen oman urani ensi askeleita helsinkiläisellä terveysasemalla, on mieleeni jäänyt vahva kahden kerroksen kulttuuri.
Yläkerrassa olivat sosiaalitoimen palvelut ja alakerrassa terveydenhuollon toiminta. Mitään yhteistä asiakas- ja potilastietojärjestelmää ei ollut. Yhteistyö toteutui käytäväkonsultaatioilla, kokoustamalla, puhelimella ja paperipumaskoin.
Onko mikään muuttunut internetin, digitalisaation ja tekoälyn myötä?
Tiedonpuutteita
Otetaan esimerkiksi moniammatillinen organisaatio, jossa ovat edustettuina lastensuojelu, lastenpsykiatria, yksityinen palveluntuottaja ja koulutoimi. Lapsi liikkuu sujuvasti palvelukehikossa, asiakas- ja potilastiedot sen sijaan eivät. Jokaisella organisaatiolla on oma tietotekninen ratkaisunsa asioiden kirjaamiseen. Täydellisen siiloutumisen varmistaa lainsäädäntö, jossa tietojen siirto on tiukasti säädelty. Luvitusten ja myönnettyjen käyttöoikeuksien avulla tietoja voidaan siirtää rajatusti, jos käytössä oleva tietojärjestelmä siihen pystyy. Usein ei pysty. Näin yhä edelleen tieto organisaatioiden välillä kulkee käytäväkonsultaatioin, kokoustamalla, puhelimella ja paperipumaskoin. Nykyaikaa edustaa ehkä ”salattu” sähköposti.
Perusterveydenhuollon lääkäri ihmettelee tiedonpuutteita joka päivä.
Miten arvioida aselupaa, ajo-oikeutta ja kutsuntatarkastettavan kuntoa ilman tietoa sosiaalisesta anamneesista?
Entä työttömän terveystarkastus, jossa lääkäri skannaa tunnissa pitkäaikaistyöttömän työkunnon ja työllistymisen esteet ilman riittäviä esitietoja ja ilman työkaluja, joilla arvioitavan asioita saisi vietyä eteenpäin. Pitääkö jokaisesta odotustilassa uhkailevasta, riehuvasta ja henkilökuntaa huorittelevasta potilaasta tehdä kirjaus jonnekin ja mihin se johtaa? Onko kymmenes lastensuojeluilmoitus painokkaampi kuin ensimmäinen?
Terveydenhuollon kantaan siirtyminen on helpottanut tietojen siirtoa terveydenhuollon sisällä. Tuleva sosiaalihuollon kantaan liittäminen on mahdollisuus.
On kuitenkin vaarana, että asiakastietolain uudistuskaan ei tuota sujuvaa integroitua sotea. Apotti on tästä järkälemäinen esimerkki. Soten integraatio olisi ollut tehtävissä, mutta lainsäädäntö esti tämän.
Eivät ole ainoita esteitä
Tiedonkulun haasteet eivät tietystikään ole ainoat integroidun työn esteet.
Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattilaisilla on erilaiset toimintakulttuurit ja prioriteetit. Sosiaalihuollossa korostetaan usein asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia, kun taas terveydenhuollossa keskitytään lääketieteelliseen diagnostiikkaan ja hoitoon. On asiakkaita ja on potilaita. Nämä erilaiset lähestymistavat voivat johtaa yhteisymmärryksen ja yhteisten tavoitteiden puuttumiseen. Tämä saattaa liittyä aiempiin epäonnistuneisiin hankkeisiin tai yksinkertaisesti ennakkoluuloihin vieraaksi koettua sektoria kohtaan.
Viime kädessä sote-uudistuksen onnistuminen mitataan asiakaskokemusten kautta. Integraation ongelmat vaikuttavat heikentävästi palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Tämä on herättänyt laajasti huolta. On tärkeää, että potilaiden ja asiakkaiden tarpeet otetaan huomioon sote-uudistuksen jatkokehityksessä.
Vaikka tekoäly tulevaisuudessa tekisikin sotessa kirjaukset, oikeaa älyä tarvitaan edelleen sen ratkaisemiseen, mitä kannattaa kirjata.
Ja ennen kaikkea siihen, miten oleellisin tieto saadaan näkymään kaikille asiakaspotilaan hoitoon osallistuville.
Kirjoittaja on Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellinen johtaja.
