Pride-kuukauden pohdintoja
Kesäkuu on nimetty Pride-kuukaudeksi, ja niinpä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat ovat esillä.
Aihe osuu ihmisen elämän ja olemuksen aralle alueelle, joten keskustelussa esiintyy paljon eufemismeja ja suoranaista vääristelyäkin. Kun aihepiiristä tulee puhetta ei-lääkärien kanssa, törmää hämmästyttäviin virhekäsityksiin.
Otetaan tarkasteluun termi ”sukupuolenvaihdos”.
Lääketieteessähän tällaista termiä ei käytetä, sen sijaan käytössä on ”sukupuolen korjaus”. Sukupuolenvaihdos on kuitenkin se, mikä monilla maallikoilla on mielessä kummankin termin kohdalla. Heille ei aina ole selvää, että sukupuolen binäärisyys on kirjoitettuna jokaisen solun kromosomistoon, vaikka yksilön ilmiasua pystytäänkin farmakologian ja kirurgian keinoin muokkaamaan. Kuten useimmista luonnon ilmiöistä, myös tästä on tietysti olemassa harvinaisia poikkeamia.
Varsinkin nuorten keskuudessa on valtava kiinnostus dikotomiasta poikkeaviin sukupuoli-identiteetteihin.
Yleisen ilmapiirin muutoksen siivittämänä yhteiskunnassamme toimii järjestöjä, joissa kohdataan näitä nuoria. Näistä näkyvin, Seta, toimii yhteiskuntamme kaikilla tasoilla, esimerkiksi kouluissa. Näen ongelmallisena, että tällaiset kokemusperustaisuuteen toimintansa vahvasti ankkuroivat järjestöt pyrkivät määrittelemään käytännöt, joita sovelletaan lääketieteeseen kuuluviin asioihin.
Sukupuolidysforia muuttuu tällaiseksi asiaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun sen nojalla kirjoitetaan resepti tai asetetaan ihminen leikkausjonoon. Esimerkkiä siitä, millaista käsitteiden hämärtämistä tällaisesta maallikkovetoisuudesta voi syntyä, ei tarvitse kaukaa hakea. Setan nettisivulta käy esimerkiksi pikavilkaisulla ilmi, että heillä on käytössä termi ”translapsi”, vaikka nykytieteen mukainen käsitys lapsen sukupuoli-identiteetistä on se, että sitä ei ole, vaan se on vasta muotoutumassa.
Hiusten halkomista?
Kuulostaako hiusten halkomiselta? Minusta ei; olen vahvasti sitä mieltä, että sanojen vivahteilla, pienillä vihjeillä ja painotuksilla voidaan hallita maailmaa.
On ilmiselvää, että seksuaalisuuden ja sukupuolen alueella on käynnissä kulttuurisota, jossa sanoilla on väliä. Vaikkapa sillä mitä tarkoittavat sanat ”nainen” ja ”mies”. Lääkärikunnan olisi pidettävä esillä näihinkin käsitteisiin liittyvää fysiologista todellisuutta.
Sukupuolen korjaus -termin kohdalla yksi taistelu on hävitty. Termi on asenteellinen ja kertoo implisiittisesti, että kehossa on vika joka toimenpiteellä korjataan. Jos terveeseen kehoon, jonka kromosomisto on kauttaaltaan XX kohdistetaan toimenpiteitä, joilla pyritään XY-ilmiasuun, mielestäni parempi termi olisi sukupuolen muokkaus.
Ei ole tiedossa, mistä sukupuolidysforia johtuu ja miksi sen esiintyvyys on kasvussa. STMn Palveluvalikoimaneuvoston (Palko) suositus toteaa: ” On oletettavaa, että tähän muutokseen vaikuttavat myös yhteiskunnan toimet ja asenteet. Myös ilmiön yleistyminen ja siitä puhuminen voi itsenäisesti lisätä sen esiintyvyyttä.”
Nuorten ja lasten kohdalla todetaan: ” Alaikäisten osalta tutkimusnäyttöön perustuvia terveydenhuollon menetelmiä ei ole.”
Sukupuolidysforia on ilmiö, jota tunnetaan heikosti. Siksi on erikoista, että kajoavia hoitokeinoja käytetään ilman, että tästä ristiriidasta keskustellaan avoimesti. Kaikkein kajoavimpien hoitojen, leikkausten, kohdalla on selvää, että anatomian ja fysiologian kannalta tilanne on hoidon jälkeen huonompi kuin sitä ennen. Miksi julkisessa keskustelussa kukaan ei esitä väitettä, että kehon mutiloiminen ei ehkä ole paras keino auttaa ihmistä, joka kärsii kehonsa terveestä ilmiasusta, jonka ylläpitämiseen ei tarvita lääkkeitä eikä leikkauksia?
Kärnä ja kumppanit esittävät: ”Koska sukupuoli-identiteetin muokkaaminen on osoittautunut mahdottomaksi ja sen yrittäminen jopa haitalliseksi, mutta toisaalta sukupuoliristiriidan kanssa eläminen tuottaa kärsimystä lisäten masennus- ja ahdistusoireita ja jopa itsemurhayrityksiä, sukupuolen korjaus muodostuu tehokkaimmaksi tavaksi auttaa sitä toivovia sukupuoliristiriidasta kärsiviä henkilöitä.”
Toisin kuin kirjoittajia, minua arveluttaa juurisyiltään epäselvän ilmiön voimakas medikalisointi.
Ihmisoikeuksien edistäminen
Miksipä nämä asiat mietityttävät minua kauniina kesäpäivänä?
Olin jo saanut palstalle aikomani, paljon kevyemmän tekstin lähes valmiiksi, kun puhelimeni soi. Siellä oli Amnestyn työntekijä, joka kysyi, korottaisinko kuukausittaista lahjoitussummaani. Kerroin jälleen kerran, miksi en tee sitä.
Amnestyllä oli nimittäin äskettäin kampanja, jonka slogan oli: protect trans kids. Annoin tuolloin palautetta huonosta muotoilusta perustellen, että trans-lapsia ei ole, samoin kuin ei ole cis-lapsiakaan. Kyseiset termit ovat aikuisten maailmaa, eikä lapsia, jotka ovat vasta kasvamassa omiksi itseikseen, tule niihin sitoa. Kritiikkiini vastattiin paljon puhuvalla hiljaisuudella.
Ihmisoikeusjärjestön tulisi olla aivan erityisen tarkka siitä, että se ei anna minkään ryhmän ajaa omia intressejään vaan toimii ainoastaan ja vain ihmisoikeuksien edistäjänä. Kerroin soittajalle mielipiteeni taustaa: sukupuolihormonit vaikuttavat aivojen kypsymiseen aikuismaisiksi ja hormoniblokkarien käyttö salpaa välttämättä myös tätä kehitystä. Selitin myös, että lapsuudessa koettu sukupuolidysforia yleensä väistyy murrosiän myötä. Hän ei ollut kuullut näistä asioista.
Axel Oxenstiernan 1600-luvulla lausuma: ”Voi poikani, kun tietäisit, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan” on validi nykyäänkin, mutta järjen tilalle voisi myös laittaa sanan tieto. Varoja ja vaikutusvaltaa havitellaan ja mielipiteitä esitetään, mutta suurinta meteliä pitävät usein ne, joilla on paljon intohimoa mutta vain vähän faktoja hallussaan.
Niinpä kannustan jälleen kerran teitä, hyvät kollegat, osallistumaan yhteiskunnassa käytävään keskusteluun oman alamme ajankohtaisista aiheista. Se on velvollisuutemme, vaikka mieliä pahoittuisikin.
Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.
