Pitkittyneistä kehollisista oireista kärsivät potilaat kuuluvat terveydenhuollon heikko-osaisiin. Heidän asemansa parantamiseksi ja hoidon kehittämiseksi tulee perustaa kansallinen ohjelma.

Pitkittyneillä kehollisilla oireilla tarkoitetaan kuukausia kestävää tilaa, jonka taustalla on somaattisia sairauksia, mielenterveyden ongelmia tai toiminnallisia häiriöitä.

Potilaalla voi olla iho- tai hengitystieoireita, kipuja, vatsavaivoja ja väsyvyyttä. Yhteistä ovat jatkuminen varsinaisen sairauden hoidon jälkeen sekä se, etteivät lääketieteelliset tutkimukset ja löydökset anna selkeää selitystä.

Esiintyvyydeksi aikuisväestössä on arvioitu 9–16 prosenttia (1, 2). Oireet ovat yleisiä myös lapsilla ja nuorilla (3).

Oireet heikentävät työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua. Kun sairaus todetaan toiminnalliseksi, potilas jää usein ilman asianmukaista selitystä syystä. Osa syrjäytyy ja jää sosiaalivakuutuksen etujen ulkopuolelle.

Potilasryhmä on yksi eniten tutkimus- ja hoitovoimavaroja kuluttavista (4). Väärin kohdennetut toimet voivat vaikeuttaa sairautta eivätkä tuota terveyshyötyä. Huonosti koordinoitu ja pirstaleinen hoito aiheuttaa myös tutkimuskierteitä ja ylimääräisiä kustannuksia.

Vaikeistakin oireista voi toipua

Uusin tutkimus selittää oireet aivojen stressimekanismeilla ja keskushermoston herkistymisellä kroonisen kivun tapaan (5).

Tilan ymmärtämisessä ja kuntoutuksessa tulee tunnistaa altistavat, laukaisevat ja ylläpitävät tekijät, jotka voivat olla biologisia, psykologisia tai sosiaalisia. Hoidolla vaikutetaan niihin (6). Tavoitteena on katkaista tutkimuskierre, vähentää oireita ja luoda toivoa, että vaikeistakin oireista voi toipua (7).

Ehdotamme kansallista kehittämisohjelmaa, johon kuuluvat kehollisten oireiden hoidon järjestäminen, tuki perusterveydenhuoltoon sekä koulutus ja tutkimus. Mallia voidaan saada Tanskasta. Århusin yliopistosairaala on tehnyt siellä hoidon parantamiseksi pitkäjänteistä työtä (8).

Kaikkiin yliopistosairaaloihin tulisi perustaa toiminnallisten häiriöiden yksikkö. Sellainen on toistaiseksi Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. 

Pahimmillaan häiriö voi johtaa vaikeaan toimintakyvyn laskuun ja vuodelepoon. Tällaisia tyypillisesti nuoria potilaita on Suomessa joitakin kymmeniä. Heille on osoitettava hoitopaikka, jossa voidaan toteuttaa moniammatillisia kuntoutusjaksoja.

Yksinkertaisia interventiota ei ole

Pitkittyneet keholliset oireet hoidetaan pääosin perusterveydenhuollossa ja työterveydessä (9). Jatkuvuudesta on hyötyä. Sopivin omalääkäri on asiaan lisäkoulutettu yleislääketieteen erikoislääkäri.

Yksinkertaisia nopeita interventioita ei ole. Tarvitaan sitkeyttä, terapioita, moniammatillista tukea ja lääkkeitä.

Toipumista tapahtuu oikea-aikaisen tiedon ja turvallisen hoitokontaktin avulla (10). Myös kroonistuneissa tilanteissa ennuste on vuosien seurannassa hyvä (11).

Tueksi tarvitaan materiaalia, jossa kuvataan selkeästi oireiden biopsykososiaalinen selitysmalli ja kuntoutuksen keinot. Tästä hyötyy koko terveydenhuolto.

Koska potilaan työ- ja toimintakyky voi heikentyä pitkäaikaisesti, tarvitaan myös kansallinen hoitosuositus, joka ottaa kantaa sosiaalivakuutuksen järjestämiseen toipumisen ajalle.

Sisällytettävä koulutuksiin

Kliinikoiden koulutuksiin sisältyy Suomessa liian vähän tietoa pitkittyneiden oireiden kohtaamisesta suhteessa oireiden yleisyyteen ja kustannuksiin.

Ehdotamme, että kliinisten erikoisalojen koulutusohjelmiin lisätään oppimistavoitteet pitkittyneille oireille ja toiminnallisille häiriöille.

Somatiikan ja psykiatrian rajamailla olevan alueen tueksi on aiheellista perustaa myös erityispätevyys. Esimerkiksi Sveitsissä ja Saksassa pätevyys on tarjolla yleislääkäreille ja muille pitkäaikaisissa potilassuhteissa toimiville ammattilaisille.

Tutkimusta, etenkin tietoa ennusteesta ja interventioiden vaikuttavuudesta, on lisättävä. Parhaiten tämä onnistuu erikoisyksiköiden ja perusterveydenhuollon yhteistyössä verkostoituen kansainvälisten tutkijaverkostojen kanssa.

Suomalaisten rahoittajien tietoisuutta merkittävästä kansanterveysongelmasta on myös lisättävä.