Lääkäriliitto vaatii eduskuntavaalitavoitteissaan terveydenhuollon rahoituksen nostamista pohjoismaiselle tasolle (https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/terveyspoliittinen-vaikuttaminen/laakariliiton-eduskuntavaalitavoitteet-2023/">1).

Mitä tuo pohjoismainen taso on? Ja miksi sitä vaadimme?

Terveydenhuollon kustannuksia tarkastellaan yleensä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Palveluja ei rahoiteta bruttokansantuotteella, mutta suurempi kansantuote parantaa rahoittamisen mahdollisuuksia.

Vuonna 2020 Suomessa kului terveyspalveluihin 9,6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tanskassa osuus oli OECD:n mukaan 10,5, Norjassa 11,4 ja Ruotsissa 11,5 prosenttia (https://stats.oecd.org">2).

Euroina erot olivat suurempia: bruttokansantuote per asukas on Suomessa Pohjoismaiden matalin. Suomessa käytettiin terveydenhuoltoon 4 605 USA:n dollaria per asukas, Tanskassa 5 694, Ruotsissa 5 757 ja Norjassa 6 582 dollaria (https://stats.oecd.org">2).

Ruotsissa ja Tanskassa rahaa käytetään siis 25 prosenttia enemmän kuin Suomessa.

Norjassa peräti 43 prosenttia enemmän. Jos Suomessa olisi käytetty sama määrä per asukas, olisi tarvittu 11 miljardia dollaria lisää rahaa!

Luvuissa ovat mukana kaikki terveydenhuoltopalvelut, yksityiset ja julkiset. Erot rahoitus- ja tuotantorakenteissa eivät siten selitä eroja.

Taloustieteessä tunnetaan käsite luxury good. Se on hyödyke, johon kuluu sitä suurempi osa rahasta, mitä enemmän rahaa on. Olennaista on korrelaatio. Ylellisyyshyödykkeet ovat jotain muuta.

Terveydenhuolto on OECD:n tilastojen perustella luxury good. Mitä suurempi BKT, sitä suurempi osa menee terveydenhuoltoon.

Suomen muita Pohjoismaita matalampi kansantuote selittää siis kaksi asiaa:

1) Sen, että rahaa terveydenhuoltoon kuluu vähemmän.

2) Sen, että osuus BKT:sta on pienempi.

Ainakin periaatteessa.

Kun BKT oli takavuosina muissa Pohjoismaissa Suomen tasolla, ne käyttivät jo silloin suuremman osan siitä terveydenhuoltoon. Suomen järjestelmä on toki parhaimmillaan tehokas – mutta vain jos palvelujen saatavuus ja laatu ovat samat.

Sitä OECD:n tilasto ei kerro.

Mutta yksi asia tilastoista selviää. Suomessa on vähemmän lääkäreitä.

Oheisessa kuviossa ovat x-akselilla lääkärien määrä (practising physicians) ja y-akselilla terveydenhuoltomenot euroina. Jokainen piste on yksi maa yhtenä vuonna.

Kuvaaja on hämmästyttävän suora. Yksi lääkäri saa aikaan kaikissa maissa ja kaikkina vuosina laskennallisesti 1,2 miljoonan dollarin menot. Korrelaatiokerroin on 0,9961.

Syystä tai seurauksesta se ei kerro – taustalla voi olla muu selittäjä. Kovin todennäköistä se ei ole.

Varmuudella voi sanoa, että lääkärimäärä ja terveydenhuoltomenot korreloivat vahvasti: mitä enemmän lääkäreitä, sitä korkeammat absoluuttiset terveydenhuoltomenot. Kääntäen: mitä korkeammat terveydenhuoltomenot, sitä enemmän lääkäreitä.

Suomelta puuttuu siis tekijöiden lisäksi rahaa. Ilman sitä ei tekijöitä saada.

Tuottavuutta voi ja tulee parantaa, mutta täyttymättömän kysynnän oloissa sekin lisää menoja. Vaikka lääkäri hoitaa aiemman 10 potilaan sijasta 11, muualla – esimerkiksi tutkimuksissa – syntyy lisäkustannuksia.

Jos Suomi haluaa länsimaisen tason terveyspalvelut, rahaa pitää saada lisää.

Politiikka ei ole sitä, mikä on hyvää ja tärkeää. Olennaista on kaikkein tärkein. Kansalaisten ja lääkäreiden mielestä sitä on terveys.

Vaaleissa päätetään, onko se poliittisten päättäjien valinta. Hoitovelka on nyt kohtuuton.