Lehmä ei ole ympäristöongelma

Viralliset ravitsemussuositukset on jälleen päivitetty ja on pakko vähän purnata.

Kyllä, ymmärrän, että lihan- ja maidontuotannolla on suuri hiilijalanjälki. Ymmärrän senkin, että punaista lihaa ei tarvitsisi syödä ollenkaan, ja ymmärrän, että kasvimaidoista saisi samat ravintoaineet kuin maidostakin. Mutta minun on suorastaan pakko korjata yleinen väärinkäsitys: lehmä ei ole ympäristöongelma.

Tehkääpä ihmiset pieni sunnuntaiajelu maaseudulle, jonka staattisessa maisemassa ei liiku kuin yksinäinen varis. Katsokaa maisemaa, josta puuttuvat ahot, kedot, kukkaniityt, hakamaat ja rantaniityt. Maisemaa, josta puuttuvat peltosirkut, keltavästäräkit ja kuovit sekä räystäs- ja haarapääskyjen parvet. Poissa ovat ikkunoita vasten pörisevät huonekärpäset, poissa autonikkunoihin kesällä liiskautunut biodiversiteetti.

Kaikki tämän tietävät. Lehmien laidunnus tuotti ahoja, ketoja ja hakamaita.

Näille biotoopeille syntyi omaleimainen kasvillisuus, joka houkutteli hyönteisiä ja hyönteiset houkuttelivat lintuja. Lehmä itse oli todellinen hyönteismagneetti, jonka varassa moni hyönteissyöjä sai ravintoa. Kun lehmiä ei ole, myös tämä biodiversiteetti on hätää kärsimässä.

Jos suremme metsien katoavaa monimuotoisuutta, miksi ei sitten tätä? Siksikö, että se on lehmien varassa.

Entä sitten ne ilmastopäästöt?

Ihmettelen, että aina kun puhutaan lehmien röyhtäilystä, kukaan ei kerro samassa yhteydessä, että lehmien laidunnus sitoo hiiltä maaperään. Olette varmasti joskus lukeneet preerian mustasta mullasta. Tämä multa syntyi, kun miljoonat biisonit laidunsivat preerialla; söivät preeriaruohoja, ulostivat ja talloivat maata vuosituhansien ajan. Samalla maaperään syntyi valtava hiilivarasto, jonka ihmiset muutamassa sukupolvessa pölläyttivät taivaan tuuliin.

Lehmät tekisivät samoin, jos ne vain laiduntaisivat ulkona. Sen vain soisi, että lehmät ulos päästessään voisivat laiduntaa yhtä monenlaisissa elinympäristöissä kuin ne ovat historiallisesti tehneet.

Lehmien elinympäristöön liittyy viimeinen pointtini ja olisi kiva, jos Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsenet höristäisivät korviaan edes tässä kohtaa. Kuten edellä totesin, lehmät ovat aiemmin laiduntaneet hyvin monenlaisissa elinympäristöissä metsistä rantaniityille. Samalla ne ovat syöneet satoja kasvilajeja, eivät pelkkää ruohoa tai väkirehua. Nämä kasvit puolestaan ovat sisältäneet tuhansia erilaisia fenoleja, terpenoideja ja tokoferoleja – eli kaikki niitä fytokemikaaleja, joiden terveysvaikutuksista olemme kiinnostuneet.

Jos lehmät, lampaat, vuohet tai mitkä tahansa märehtijät saavat laiduntaa tällaisessa elinympäristössä, se heijastuu myös niiden rasvaan, maitoon, sisäelimiin ja lihaankin. Tällaisessa ympäristössä laiduntaneiden lehmien rasva on usein kellertävää johtuen ravinnon korkeasta karoteenipitoisuudesta. Samoin niiden maito sisältää suunnilleen yhtä paljon klorogeenihappoa kuin parsakaali tai tomaatti. ”Laidunmaidosta” on myös mitattu kohtalaisia pitoisuuksia gallushappoa ja katekiinia – vihreän teen terveellisiä ainesosia. Vastaavasti monipuolisessa ravintoympäristössä kasvaneiden vuohien maksasta on mitattu samanlaisia fenolitasoja kuin on munakoisossa ja vuohien juustosta löytyy kohtalaisia pitoisuuksia kversetiiniä ja kahvihappoa – molemmat tunnettuja antioksidantteja.

Miten epäterveelliseltä tämä teistä kuulostaa?

Kuten huomaatte, lehmä ei ole ympäristöongelma, vaan lehmän puuttuminen luo ympäristöongelman. Ja mitä tahansa ongelmia lehmään liittyy, ne ovat täysin omaa tekoamme. Jos minulta kysytään, Suomessa pitäisi olla lehmiä etelästä pohjoiseen, lehtoniityiltä jokilaaksoihin, korjaamassa ekosysteemiä ja sitomassa hiiltä.

Ei ongelma. Ratkaisu.