Humanistisella asenteella on tieteelliseen tutkimukseen perustuva paikka terveyspalveluissa. Se tulee säilyttää.

Humanismi on määritelty aatesuunnaksi, jota tiede informoi, taide inspiroi ja myötätunto motivoi (1).

Tärkeä ilmenemismuoto on hyvä potilas-lääkärisuhde. Sen tiedetään parantavan hoidon tuloksia ja elämän laatua (2). Suhde riippuu yksilöiden lisäksi järjestelmän ilmapiiristä, joka ohjaa palveluiden toteuttamisen henkeä.

Suomen terveydenhuollossa humanismin henki näkyy juhlapuheissa. Käytännössä se on jäänyt digitaalisten algoritmien alle.

Potilas saa ammattilaiseen puhelinyhteyden vasta monen valinnan jälkeen. Vaikka prosessi päättyisi vastaanottoon, rokotukseen tai laboratoriokäyntiin, kasvotusten tavataan yleensä vain kerran ja henkilöt vaihtuvat.

Terveydenhuollon keskeinen perustehtävä, toimiva potilas-lääkärisuhde, ei siksi näyttäydy kirkkaana.

Lääkärille ei palautetta

Kun vuorovaikutus jää vähiin, potilas ei saa tilaisuutta nostaa tuntemuksiaan esiin eikä lääkäri saa palautetta.

Ongelma on silloin järjestelmän virityksessä, ei yksilöissä. Lääkärin kutsumusidentiteetille on tällaisessa järjestelmässä vaikea saada luontaista vastakaikua.

Varsinkin nuoret lääkärit kokevat epätietoisuutta lääkärinä olemisen merkityksestä (3). Varttuneemmat taas pelkäävät merkityksellisyyden katoamista ja työuupumusta, kun aika ei riitä työn tekemiseen kunnolla (4).

Palveluja hakeva kokee helposti olevansa vain rasite ja kustannus, koska järjestelmä näkee hänet talouden ja tilastojen valossa.

Halua auttaa potilasta

Humanistinen asenne merkitsee viime kädessä halua auttaa potilasta, ja voimakkaimmin se näkyy katastrofityössä.

Kriisin ja sodan keskellä kannetaan haavoittuneita suojaan, valvotaan yhdessä ja hoidetaan toisia kellareissa ja teltoissa. Tilapäisissä oloissa tehdään toimenpiteitä ja yritetään huolehtia vedestä, ruoasta ja lääkkeistä, kuten nyt Ukrainassa ja Lähi-idässä.

Kukaan ei havahdu silloin kysymään, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan humanismista.

Kyse on halusta ja kyvystä auttaa henkilöön ja asemaan katsomatta.

Omalääkärimalli tukisi

Kriisiolojen tunnelmaa Suomeen ei kukaan halua takaisin. Muistot pandemian ajalta ovat liiankin tuoreita.

Poikkeusoloihin verrattuna digitaalisen algoritmin asiakasta Suomessa voi pitää lottovoittajana. Hänellä on säännöllisesti toimiva, joskin pelkistetty terveyspalveluiden tarjonta käytössään.

Jotain oleellista ehkä kuitenkin puuttuu.

Tunne palveluiden tuottamisen mielekkyydestä tulisi saada säilymään järjestelmän tasolla. Palvelut tulisi tuottaa niin, että hoitosuhteet jatkuvat ja henkilö voidaan kohdataan vastaanotolla huomioivasti sekä ammatillisesti. Katveeseen eivät silloin jää ihminen diagnoosien takana eikä lääkäri auttajana.

Siirtyminen oma- tai perhelääkärimalliin tukisi näitä tavoitteita merkittävästi.

Kuin ekologinen tekijä

Humanistinen asenne ei ole hyve, jota joillakin on ja toisilla ei. Sitä voidaan opettaa, ja jokaisessa piilevää pientä humanistia voidaan tukea.

Lääkärien koulutuksessa aihepiiri jää kuitenkin liian vähäiselle huomiolle (5). Hyvään ammatillisuuteen kuuluu lääkärin itsemyötätunto eli kyky toimia potilaan edun ohella humaanisti itseään ja työtovereitaan kohtaan.

Viime aikojen aivotutkimus on korostanut, että ihminen virittäytyy kuin itsestään toisen ihmisen tilanteeseen, kunhan sen annetaan tapahtua (6). Aivoissamme on siis biologinen valmius muodostaa yhteys toiseen ihmiseen. Se toimii kuin ekologinen tekijä ja tarjoaa alustan potilaan sekä ammattilaisen vuorovaikutukselle vastaanotolla (7).

Sillä on kuitenkin vastavoima: vieraantuminen aidosta kanssakäymisestä, jota resurssipula, kiire ja säästämisen tarve vahvistavat.

Hyvää lääkäriä luonnehtivat avarakatseisuus, inhimillisten piirteiden hyväksyntä ja kyky kohdata potilas yksilönä (7,8,9). Humanistisella asenteella on tieteelliseen tutkimukseen perustuva paikka terveyspalveluissa, ja se tulee säilyttää.

Parantava hoito syöpään, sydämen toimintakyvyn palauttava kardiologia tai masentuneen auttaminen pois itsemurhapolulta on suurta humanismia. Sitä on myös toimiva terveydenhuolto.