Yleislääketieteen erikoislääkärit arvostavat pitkiä hoitosuhteita ja työn laaja-alaisuutta. Ilman niitä he uhkaavat karata perusterveydenhuollosta.

Yleislääketiede on Suomen suurin erikoisala, ja työikäisten yleislääketieteen erikoislääkäreiden määrän odotetaan kasvavan vuoteen 2035 mennessä.

Tämä ei kuitenkaan riitä.

Huomattava osa yleislääketieteen erikoislääkäreitä työskentelee yksityissektorilla ja työterveyshuollossa. Terveyskeskuksissa oli vuonna 2022 hoitamatta 422,5 lääkärin tehtävää – 10,4 prosenttia kaikista tehtävistä – ja pysyvien viranhaltijoiden määrä terveyskeskuksissa on laskusuuntainen (2).

Jos haluamme vahvistaa perusterveydenhuoltoa, yleislääketieteen erikoislääkärien koulutuksen hakijamäärää pitää saada nostetuksi (1).

Meidän tulee tietää, mitä he arvostavat valitessaan erikoisalaansa ja työpaikkaansa.

Moni jättää terveyskeskuksen

Teimme Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen kanssa valtakunnallisen kyselyn yleislääketieteen erikoislääkäreille, jotka olivat valmistuneet vuosina 2018–2022. Selvitimme erikoisalan ja työpaikan valintaperusteita sekä ajatuksia oman työn ja perusterveydenhuollon tulevaisuudesta.

Vastanneita oli 139. Määrä on 19 prosenttia tuona aikana valmistuneista yleislääketieteen erikoislääkäreistä.

Noin kolmasosa kysymykseen tulevaisuuden työtehtävistä vastanneista (n=102) arvioi jatkavansa nykyisessä työtehtävässään 5–10 vuoden kuluttua. Neljännes kuvasi tulevaisuuden työkseen terveyskeskuslääkärin työn. Kolmannes arvioi, ettei toimi terveyskeskuslääkärin työssä tulevaisuudessa.

Vaihtoehtoja terveyskeskuslääkärin työlle olivat muun muassa erikoistuminen toiselle erikoisalalle, siirtyminen yksityissektorille tai keskittyminen suppeampaa osaamista vaativaan tehtävään.

Työpaikan valintakriteereistä tärkeimmiksi nousivat työnkuva, työyhteisö ja ilmapiiri, työpaikan sijainti ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Palkkaus ja mahdollisuus etätyöhön eivät olleet merkittäviä työpaikan eivätkä erikoisalan valinnassa.

Avovastausten perusteella terveyskeskuslääkärin työn houkuttelevuutta lisäsivät useamman työnkuvan yhdistäminen, työn monipuolisuus ja mahdollisuus kouluttamiseen sekä ohjaamiseen.

Myös mahdollisuus osa-aikatyöhön sekä työn ja oman organisaation kehittämiseen lisäsi houkuttelevuutta. Samoin hoidon jatkuvuus ja työn hallinta.

Työnkuva muuttuu

Kysyimme myös, millaisena vastaajat näkivät yleislääkärin roolin tulevaisuudessa?

Kysymykseen vastasi 87 erikoislääkäriä.

Noin puolessa vastauksista visioitiin yleislääketieteelle positiiviset näkymät.

Yleislääketiede nähtiin keskeisenä koordinoivana alana, jossa keskiössä on ihmisen kohtaaminen. Sitä pidettiin moniosaajan työnä moniammatillisessa työympäristössä, jossa hoito on jatkuvaa.

Vastaavasti noin puolet vastaajista ennusti yleislääketieteelle synkkää tulevaisuutta.

Huolina olivat perusterveydenhuollon järjestelmän ja hoidon jatkuvuuden rapautuminen, työn muuttuminen konsultatiiviseksi etälääketieteeksi, resurssipula ja työn kuormittavuus.

Yleislääkärin työnkuvan uskottiin muuttuvan. Osaamisvaatimukset, digitalisaatio, etälääketiede ja moniammatillisen työ yleistyvät. Yleislääkäriltä vaaditaan sopeutumista ja uusien taitojen jatkuvaa omaksumista.

Lisää vetovoimaa

Yleislääketieteen erikoisalan ja terveyskeskustyön houkuttelevuuden lisäämiseksi on välttämätöntä tehdä toimenpiteitä, jotta perusterveydenhuollon toimintakyky säilyy.

Käytössämme on nyt tutkimustietoa siitä, mitä yleislääketieteen erikoislääkärit pitävät työssään tärkeinä.

Yleislääkärin työn houkuttelevuuden keskiössä ovat työn laaja-alaisuuden ja työnkuvan monipuolisuuden säilyttäminen sekä hoidon jatkuvuuden ja potilaan kokonaisvaltaisen hoidon ja kohtaamisen vaaliminen.

Erikoislääkärit arvostavat myös hallittavaa työkuormaa sekä mahdollisuutta työnkuvien yhdistämiseen ja osa-aikatyöhön.

Nykyinen suuntaus palvelujärjestelmässä näyttää valitettavasti olevan päinvastainen: etälääketiede ja työtehtävien siiloutuminen lisääntyvät, ja hoitoa keskitetään yhä suurempiin yksiköihin. Pitkien hoitosuhteiden ja terveyskeskuslääkärin työn laaja-alaisuuden merkitystä ei nähtävästi ymmärretä. Uhkana on, että nämä toimet karkottavat osaavat yleislääketieteen erikoislääkärit pois perusterveydenhuollosta.

Olisiko aika kääriä hihat perusterveydenhuollon lääkäreiden pito- ja vetovoiman lisäämiseksi?