Päihdelääketieteellistä koulutusta tulee parantaa, ja alasta on tehtävä erikoisala, kirjoittajat vaativat.

Huumeriippuvuus on vakava, elinikää lyhentävä oireyhtymä, jonka hoitoon on lääketieteellisiä keinoja.

Näin sanoo Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko. Puutteellinen hoito tai hoidon epääminen loukkaa Palkon mukaan ihmisoikeuksia ja -arvoa. Neuvosto on myös todennut, että todetut mielenterveyshäiriöt pitää hoitaa yhtä aikaa alkoholiriippuvuuden hoidon tai kuntoutuksen kanssa. (1,2)

Alkoholin tilastoitu kulutus ja siihen liittyvien ongelmien esiintyvyys pienenivät Suomessa koko 2010-luvun (3). Samaan aikaan huumesairauksien hoitojaksot sairaaloiden vuodeosastoilla lisääntyivät. Laitosmuotoiset vieroitushoito- ja kuntoutusjaksot kuitenkin vähenivät (3).

On huolestuttavaa, että päihdehäiriöiden lisääntyessä hoito perustasolla vähenee. Huumausainekuolemat ovat lisääntyneet huomattavasti (3), ja kansainvälisessä vertailussa Suomessa kuolee järkyttävän paljon nuoria huumeisiin (4).

Päihderiippuvaiset saavat silti muita huonompaa kohtelua ja hoitoa (5). He jäävät heitteille. 

Ymmärrys lisääntynyt

Historiallisesti päihdehuolto on Pohjoismaissa painottunut sosiaalihuoltoon.

Kun ymmärrys riippuvuussairauksista on lisääntynyt, on tullut yhä selvemmäksi, että riippuvuussairauksia tulee hoitaa näyttöön perustuvilla lääketieteellisillä menetelmillä. Emme voi olettaa, että sosiaalihuolto saa ihmisen päihteettömäksi ilman oikeutta terveydenhuollon palveluihin. Nuoretkaan eivät tällä hetkellä pääse tutkimuksiin ja hoitoon, jos käyttävät päihteitä.

Tämä ei ole perusteltua. Toimeentuloon, asumiseen ja arjen tukeen liittyvät ongelmat näyttäytyvät toki joskus riippuvuuden hoitoa kiireisempinä. Potilasryhmälle kuuluu silti näyttöön perustuva hoito.

Lääkäreiden asema sosiaalihuollon päihdepalveluiden yksiköissä on nykyään epäselvä ja ongelmallinen. He jäävät helposti lääkehoidon konsulteiksi ja kumileimasimiksi, vaikka heillä on lääketieteellinen vastuu koko hoitoprosessista.

Ruotsin ehdotus

Ruotsissa julkaistiin joulukuussa 2021 ehdotus, jossa päihdehoidon järjestämisvastuu siirtyisi kunnilta maakunnille ja terveydenhuollon vastuulle (6).

Uudistuksen tavoite on selkeyttää vastuuta ja luoda edellytykset psykiatristen sairauksien – myös riippuvuussairauksien – samanaikaiseen hoitoon. Tämä tehdään riippumatta siitä, toteutetaanko hoito lääkkeellisillä, psykologisilla, psykososiaalisilla tai muilla menetelmillä. Sosiaalipalvelut keskittyisivät etsivään työhön, toimeentuloon, asumiseen ja työllisyyteen liittyviin palveluihin. (6)

Suomessakin tarvitaan selkeä linjaus riippuvuussairauksien hoitovastuun kuulumisesta terveydenhoitoon. Epäselvä vastuunjako sosiaalihuollon, psykiatrian ja perustason välillä johtaa pompotteluun.

Kun integroituja sote-rakenteita suunnitellaan hyvinvointialueilla, on varmistettava oikeus hoitoon. Potilaat eivät saa joutua siirreltäviksi sosiaali- ja terveyspalvelujen välillä, vaikka heillä olisi päihdeongelmia. Lisävaikeuksia tuottavat päihdehäiriöihin liittyvä stigma ja riippuvuussairauksien osaamisvaje lääkärikunnassa.

Päihdelääketieteestä erikoisala

Jotta terveydenhuolto pystyy ottamaan vastuun päihdehoidosta, osaavia lääkäreitä on oltava riittävästi. 

Tämä toteutuu, kun päihdelääketieteestä tehdään erikoisala ja sen lääkäreillä on tavanomainen uramahdollisuus. Erikoisalana päihdelääketieteen arvostus, kiinnostavuus ja houkuttelevuus korjaisivat vähitellen päihdelääkärivajetta. Nyt sitä paikataan vuokralääkäreillä. Vaikka he ovat kullanarvoisia, he eivät osallistu kehittämiseen. Hoidon jatkuvuus ja aito moniammatillisuus kärsivät.

Päihdelääketieteen koulutusta tulee myös parantaa peruskoulutuksessa ja erikoistumisvaiheessa. Perustasolla päihdelääketieteen osaamista tarvitaan useissa lakisääteisissä tehtävissä, kuten ajoterveysarvioissa ja lastensuojelun tarvitsemissa päihdearvioissa. Erikoisaloista jokaisella hoidetaan päihteitä käyttäviä henkilöitä.

Ehdotamme päihdepalveluiden tai päihde- ja riippuvuuspsykiatrian käytännön jaksoa kaikille koulutettaville lääkäreille. Ohjattu ja hyvin suunniteltu työskentelyjakso tulisi hyväksyä osaksi erikoislääkärikoulutuksia.