ADHD-diagnoosi on veteen piirretty viiva

Tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus esiintyvät väestössä jatkumona, kuten verenpaine ja painoindeksi. Tarkkoja vaatimuksia toimintakyvyn haitasta ei ole, joten ADHD-diagnoosissa on kyse siitä, mihin kohti jatkumoa raja vedetään.

ADHD-diagnoosien ja -lääkitysten yleistyminen Suomessa jatkuu (1,2).

Vielä 15 vuotta sitten diagnooseja oli muihin Pohjoismaihin verrattuna vähän. Diagnosoimattoman ADHD-oireilun esiintyvyys nuoruusikäsillä osoitettiin kuitenkin Suomessa jo tuolloin korkeaksi (3), mikä saattaa selittää diagnoosien määrän kasvua. Kuten muissa psyykkisissä tiloissa, subkliininen ADHD-oireilu aiheuttaa haittaa (4).

Yleistymisen syiksi on esitetty myös diagnostiikan siirtymistä perustasolle, medikalisaatiota, digimedian kasvavaa roolia sekä unen, liikunnan ja psykososiaalisen tuen puutetta.

Myös työskentely-ympäristön häiriöt ja normaalien kehityserojen patologisointi voivat vaikuttaa (5,6).

Luokituksissa eroja

ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Diagnoosi edellyttää oireita lapsuusiässä.

Tämän todentaminen on aikuisilla ja aikuisikää lähestyvillä hankalaa. Vanhempien ja potilaiden on vaikea palauttaa mieleen lapsuuden aikaisia oireita, joten niitä yli- ja aliraportoidaan (7).  

Seurantatutkimukset eivät varauksetta tue vaatimusta lapsuusiän oireista. Myöhäisnuoruudessa tai aikuisiässä alkaneesta ADHD:sta on havaintoja henkilöillä, joilta lapsuuden oireet ovat puuttuneet (8). Asia on kuitenkin kiistanalainen. Oireita ja toimintakyvyn puutteita voivat kompensoida esimerkiksi vanhempien tai koulun luoma struktuuri ja hyvä kognitiivinen kapasiteetti (8).

Suomessa käytettävässä, 30 vuotta vanhassa ICD-10-tautiluokituksessa ADHD:n diagnoosikriteerien on tullut täyttyä seitsemään ikävuoteen mennessä.

Koulutuksemme pohjautuu kuitenkin enenevästi DSM-5- ja ICD-11-luokituksiin. Ne ovat vuosilta 2013 ja 2021. Molemmat edellyttävät joidenkin oireiden ilmenemistä ennen 12. ikävuotta.

Tämä löyhentää diagnoosin ehtoja ja lisää diagnoosien määrää (9).

Kotimainen Käypä hoito -suositus vuodelta 2019 mukailee DSM-5:tä ja ICD-11:tä. Kaikkien kriteerien täyttymistä lapsuusiässä ei tarvitse aikuisilla osoittaa. Viimeistään alakouluiässä esiintyneet useat ADHD-oireet riittävät.

Etiologia päällekkäistä

ICD-10:n mukaan ADHD-diagnoosin poissulkevat psyykkiset häiriöt, kuten mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt sekä laaja-alaiset kehityshäiriöt, eivät nykytiedon valossa ole diagnoosin este (3,4,8).

DSM-5:ssä ja Käypä hoito -suosituksessa olennaista on, etteivät oireet selity toisella sairaudella. Kliinisesti tämän arvioiminen ei aina ole helppoa – psyykkinen oireilu ja häiriöt kietoutuvat etiologialtaan toisiinsa, oireet ovat päällekkäisiä sekä kulku aaltoilevaa. Oireet myös ottavat ajassa eri muotoja.

Nykykäsityksen mukaan yhden psykiatrisen häiriön esiintyminen lisää muiden todennäköisyyttä (10). Biologisessa ja psykososiaalisessa etiologiassa on merkittävää päällekkäisyyttä, eivätkä häiriöt ole itsenäisiä tautikokonaisuuksia (10).

Esimerkiksi ADHD:n ja autismikirjon häiriön molekyyligeneettinen korrelaatio on 50 prosentin luokkaa.

ADHD:n ja ahdistuneisuushäiriöiden kohdalla se on yli 40 prosenttia ja ADHD:n sekä masennuksen yhteydessä yli 50 prosenttia.

ADHD:ssa ja post-traumaattisessa stressihäiriössä korrelaatio on yli 40 prosenttia (10,11).

Psykiatristen häiriöiden psykologiset ja farmakologiset hoidot toimivat transdiagnostisesti. Hiljattain esimerkiksi osoitettiin ADHD:n stimulanttilääkityksen olevan ainoa psyykenlääke, johon liittyi itsemurhayritysten ja toteutuneiden itsemurhien alentunut riski epävakaassa personallisuushäiriössä (12).

Herääkin kysymys, onko varhaisen tunne-elämän epävakauden ja ADHD:n tausta jaettua.

Paljonko oireet ovat päällekkäisiä?

Huomaammeko tytöillä tunne-elämän epävakauden, kun pojilla näemme ADHD:n?

Veteen piirretty viiva

ADHD:n ydinoireet – tarkkaamattomuus ja hyperaktiivisuus-impulsiivisuus – esiintyvät väestössä jatkumona, kuten verenpaine tai BMI (4,8).

Diagnoosin asettamisessa on kyse siitä, mihin kohtaan jatkumoa kategorinen raja vedetään. Tarkkoja vaatimuksia toimintakyvyn haitasta ei ole.

Muun muassa kognitiivinen kapasiteetti ja lähiympäristön tuki vaikuttavat toimintakykyyn. Monitekijäisten ilmiasujen malli (complex phenotype model) selittää myös ADHD-piirteiden ja ympäristön yhteisvaikutusta (8). Mitä heikommin ympäristö tukee keskittymistä sekä toiminnanohjausta ja mitä enemmän se provosoi häiriöherkkyyttä, sitä lievemmät oireet ylittävät kompensaatiokapasiteetin ja koetaan toimintakykyä haittaaviksi.

ADHD on oirediagnoosi, jonka ilmenemiseen ja haitta-asteeseen elinympäristöllä on olennainen vaikutus.

Diagnoosien kasvun taltuttaminen vaatii muutoksia keskittymistä hajottaviin ympäristötekijöihin. Erityisesti lasten ja nuorten tilanne vaatii suojelua ja yhteiskunnallisen sääntelyn kehittämistä.