Ex-kiintiönaisen X-kromosomi
Kuulun siihen osaan ihmiskunnasta, joka ei osaa lobbauksen jaloa taitoa eikä suhdeverkostojen käyttöä omiin tarkoitusperiin, vaan sinisilmin kuvittelee, että asioiden pitäisi puhua puolestaan. Kuulun myös siihen osaan ihmiskunnasta, joka uskoo, että työn laadulla on väliä, eikä sillä, millainen värkki tekijän navan alapuolella sijaitsee. Erilaisissa eurooppalaisissa työyhteyksissä olen toki tuntenut sukupuoleni tunnukset sitä painavampina, mitä etelämmäksi matkustan, mutta kotimaassa en usko jääneeni paitsi keskeisistä asioista naiseuteni vuoksi. Itse asiassa pidän sukupuolikiintiöitä kiusallisina, jollain tavalla jopa nöyryyttävinä. Jos kollega epäilee menestyksen viranhaussa johtuneen sukupuolesta, työn arvo kyseenalaistuu, yhdessä vilauksessa. Toki tiedän, että maailmalta katsoen kiintiöiden kiusalliseksi kokeminen on elitistinen etuoikeus, ja puhuu Suomen hyvästä tasa-arvotilanteesta.