Selkeästi päihdeongelmista ja niiden hoidoista
Alkoholi- ja huumetutkijain seura on julkaissut päihdehoitoja käsittelevän, asiantuntija-artikkeleista koostuvan kirjan. Kirja jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käydään läpi ehkäisyä ja hoitoja koskevaa kansainvälistä kirjallisuutta, toisessa esitellään kotimaisia tutkimuksia ja kolmannessa joitakin tutkimusaineistoihin liittyviä kysymyksiä ja tulevaisuudennäkymiä. Takakansitekstin mukaan kirja on suunnattu päihdehoidon ja -ehkäisyn tutkijoille, ammattilaisille, yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä sosiaali- ja terveyshallinnon työntekijöille, eli kaiken kaikkiaan varsin laajalle lukijakunnalle.