Yhdessä jakamisen ja verkostojen voima

Jaakko Seikkula ja Tom Erik Arnkil ovat verkostodialogisten käytäntöjen uranuurtajia. Kirjassaan he tarkastelevat läheisverkostojen ja työntekijäverkostojen kohtaamisia ja pohtivat, miten niistä tulisi hyviä dialogitilanteita. Kirja kuvaa avoimia dialogeja psykiatrisessa hoitotyössä ja ennakointidialogeja, joita on kehitetty ennen kaikkea lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin liittyvässä moniammatillisessa työssä.

Marja-Liisa Kauhanen

Urologinen hätätilanne ja sen hoito

Mitä teet takapäivystäjänä kun poliklinikalta tulee soitto, jossa päivystäjä kertoo, että sinne tuotiin juuri potilas, jolla on traumaattinen penisamputaatio tai kysyy neuvoa syklofosfamidihoidon jälkeisen massiivisen hematurian hallintaan? Useimmilla lääkäreillä on omat päivystysajan kammonsa, epävarmuutta aiheuttavat "kylmä rinki" -tilanteensa. Niitten profylaksiaan urologian osalta tarkoitettu kirja ilmestyi viime vuoden lopulla.

Ossi Lindell

Suuria miehiä ja vähän pienempiäkin

"Kuvanveiston status on perustunut siihen, kuinka puhuttelevasti se kulloinkin on tulkinnut ja vahvistanut yhteiskunnallisen järjestyksen ihannetta", kirjoittaa tohtori Liisa Lindgren, muistomerkeistä väitellyt taidehistorioitsija. Snellmanin päivänä seison Suomen Pankin edustalla olevan muistomerkin edessä. Merkkimiehen päivä on jo pitkään kuulunut kansallisiin juhlapäiviin. Patsaalla on kokoontunut monenlaisia lähetystöjä in corpore. Oikeasta Snellmanin muistamisesta ovat kiistelleet niin kommunistit kuin kokoomuslaiset. Nyt patsaalle on kokoonnuttu eduskunnan puhemies Paavo Lipposen johdolla. Snellman-juhlavuoden valtuuskunnan jäsenet laskevat seppeleen muistomerkin edustalle. Pidetään pieni puhe.

Laura Kolbe

Arvokas lisä suomenkieliseen terapiakirjallisuuteen

Kaksikymmentä vuotta on kulunut edellisen suomenkielisen, lasten ja nuorten psykoterapiaa käsittelevän kirjan (Leena-Maija Jokipaltio - Kyllikki Lyytikäinen - Hilkka Valtonen, toim. Weilin-Göös 1985) julkaisemisesta. Nyt käsillä oleva teos on tekijöidensä mukaan yritys vastata alan nykyhetken koulutuksellisiin tarpeisiin. Toiveena on myös, että kirja olisi hyödyksi alan ammattilaisille sekä psykoterapiassa olevien lasten vanhemmille.

Irja Kantanen

Palautteen merkityksestä

Monty Pythonilla on ikimuistoinen sketsi, jossa nuoripari menee illastamaan hienoon ravintolaan. Mies huomauttaa tarjoilijalle, että haarukka on likainen. Tarjoilija toteaa asiakkaan olevan oikeassa ja sulaa monisanaisiin anteeksipyyntöihin. Pariskunnan estelyistä huolimatta hän noutaa hovimestarin, joka vääntelee ahdistuneena käsiään ja kutsuu paikalle ravintolan omistajan. Tämä katsoo likaista haarukkaa ja alkaa nyyhkyttäen selittää vuosien työn valuneen hiekkaan ja kaiken olevan lopussa. Sitten hän tekee haarukalla seppukun. Valituksen tehnyt mies katsoo kameraan ja sanoo: "Onneksi en puhunut veitsestä mitään."

Jari Sinkkonen

Puhdasoppisesti yksinomaisesta kasvisravinnosta

Kirja kannattaa avata sivulta 60, josta alkaa monipuolinen kasvisruokien esittely. Sivulta 94 hyppäys sivulle 141 vie ruokaohjeisiin, joita riittää sitten aina hakemistoon asti. Valikoima ulottuu tavallisista elintarvikkeista harvinaisempiin herkkuihin, mutta välttää tarkoituksettoman erikoisuuksien tavoittelun. Resepteistä löytyy vaihtelua ja mielikuvitusta, esimerkiksi palkokasvien ja pähkinöiden käytöstä salaatteihin ja kastikkeisiin sekä keittoihin soveltuvista kasviksista ja juureksista. Tämä on kirjan parasta ja asiantuntevinta antia, onhan kirjoittaja ansioitunut kasvisravintolan vetäjänä Helsingissä.

Antti Aro

Tilinumero

1. Kieli vapauttaa meidät yksinäisyydestä kuten ruumis vapauttaa nälästä ja halusta, onpa yksinäisyytesi sitten vastentahtoista tai itse valittua. Istun tietokoneen edessä kaksitoistatuntisia työpäiviä. Kerin vähä vähältä auki vyyhtiä, josta minut on tehty. Yöt juoksen kapakoissa, kieputan itseäni uuteen solmuun. Kasvoissani on kaksi tuoretta arpea, joita et ole koskettanut. Vuoden alkuneljänneksen aikana olen maannut kymmenen naisen kanssa. En tiedä, montako kestän ennen kesää.

Riku Korhonen

Turvassa, mutta kenen?

Takamus tuntuu kylmältä liukkaalla suihkun lattialla. Hän muistuttaa ihailemiaan simpansseja. Polviaan halaten hän istuu maassa katse harhaillen. Kylmä hiki peittää ja vartalo vapisee. Hän on tietoinen tuhansista huokosten rei'istä joista hiki pukkaa. Pitää saada kuuma vesi päälle tasoittamaan ruumiin äärilämpötilat. Käsi nousee kohti suihkua. Oman kodin suihku on tuttu mutta kuume sotkee pään. Suomen suihkuhanat ovat olleet hänen painajaisensa. Suomen suihkut ovat olleet yksi syy miksi hän lakkasi menemästä uimahalleihin.

Umayya Abu-Hanna

Anna-Leena Härkönen kirjoitti elokuvan lapsettomuudesta Elämälle löytyy tarkoitus, vaikka haikara ei tule

Aluksi Anna-Leena Härkösen tarkoitus oli kirjoittaa lapsettomuudesta tv-sarja, mutta hän päättikin työstää aiheesta kirjan. Lopulta Härkönen teki kuitenkin käsikirjoituksen lapsettomuutta käsittelevään Onnen varjot -elokuvaan, jonka Claes Olsson ohjasi. Elokuvan päähenkilö on Tiina Lymin esittämä Paula Tiensuu. Lapsen saamisesta on tullut hänelle pakkomielle, jonka ympärillä koko elämä pyörii. Paulan ymmärtäväistä aviomiestä Jarkkoa näyttelee Nicke Lignell.

Ulla Toikkanen

Hannu-Pekka Björkman: Lapsensa menettäneen isän rooli tuntui pelottavan vaikealta

Kari Paljakan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Eläville ja kuolleille tarttuu raskaaseen aiheeseen, lapsen kuolemaan. Monien vahvojen roolien mies Hannu-Pekka Björkman näyttelee koskettavasti isää, joka tuntee syyllisyyttä lapsensa menehtymisestä. Perheen pieni poika sai surmansa jäätyään loukkuun palavaan autoon omalla kotipihallaan. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin: onnettomuuteen, joka kohtasi pietarsaarelaista Karfin perhettä 1980-luvulla.

Ulla Toikkanen

Rajatilasaagat - aikamme legenda?

Corleonen suku astuu säännöllisin väliajoin olohuoneisiimme jollakin tv-kanavalla Kummisetä-elokuvien uusintojen myötä. Sopranos-sarja pyöri syksyn 2004 mittaan läpi viidennen tuotantojakson. Ammattirikollisuuden ympärille punotut juonet toistuvat elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjallisuudessa. Niistä monissa sekä rikolliset että viranomaiset näyttävät yhtä lailla kärsivän vaikeista persoonallisuushäiriöistä. Mafia-teemat tuovat näyttämöille mustavalkoinen, rajatilahäiriön kaltaisesti jakautuneen maailmankuvan pelkistetyimmillään. Ovatko rajatilatarinat meidän aikamme legendoja? Rajatilainen maailmankuva ei kuitenkaan ole ominainen edes kaikille rikosromaaneille. Kesädekkarin lukija voi harrastaa itsetutkiskelua myös pohtimalla, millaisen tarinan vietäväksi mieluiten tapaa antautua.

Risto Antikainen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030