Likinäköinen politiikka ei näe, mitä kuuluu
Viime viikkojen vaalikeskustelut ovat olleet monella tavalla mielenkiintoisia. On puhuttu tärkeistä asioista, maan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta, globalisaatiosta ja köyhien maiden köyhimmistä. On puhuttu kasvihuoneilmiöstä ja muista ympäristön uhista. On puhuttu tasa-arvosta ja sen puutteesta. On puhuttu suomalaisesta työelämästä, demokratiasta ja sen puutteesta. On puhuttu Putinista ja uussuomettumisesta ja Bushin vinosta solmiosta. Ja on pohdittu intensiivisesti ja eri näkökulmista hyvinvointiyhteiskuntaa ja siinä esiintyvää pahoinvointia ja sitä, voidaanko Suomessa edelleen ylläpitää julkisia palveluja, terveydenhoitoa, vanhustenhuoltoa, sosiaalivakuutuksia, kouluja, ja kulttuurilaitoksia, kuten kirjastoja, teattereita, museoita, elokuvatuotantoa, musiikkielämää...