Genetiikka siirtyy geenivirheiden kartoituksesta tautien hoitoon

Perinnöllisyyslääketieteen oppikirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1998 ja toinen 2002. Kun lukee nyt ilmestynyttä kolmatta painosta, havaitsee helposti alan nopean ja valtavan kehityksen. Painopiste on paljolti siirtynyt geneettisten tautien kuvauksista niiden syiden usein hyvinkin perusteelliseen analyysiin. Enää ei ole nähty aiheelliseksi edes geenien ja DNA:n rakenteen esittelyä, koska voidaan katsoa, että tämän kirjan käyttäjät jo hallitsevat tällaiset perusasiat. Teoksen ensimmäinen luku käsitteleekin nyt geenien toiminnan säätelyä, mihin koko genetiikan polttopiste useiden genomiprojektien valmistuttua on siirtynyt.

Petter Portin

Muistihäiriöistä on paljon muistettavaa

Peräti 74 kollegaa on istahtanut työstämään laajan käsikirjan muistihäiriöistä ja dementiasta. Kirjoittajakollegioon mahtuvatkin lähes kaikki aiheeseen tarkimmin perehtyneet suomalaiset tutkijat ja opettajat. Tuloksena on ajankohtaistettu ja yksityiskohtaisen laaja toinen painos kustantajan aikaisemmasta saman aihepiirin oppikirjasta. Runsaasti tuoretta tutkimustietoa ja ennen kaikkea uusia näkökulmia on voitu sisällyttää tähän teokseen.

Reijo Tilvis

Seuraa Johtajaa

Irrationaalisiin uskomuksiin nojautuminen ja toimiminen ryhmän tavoitteiden edellyttämällä tavalla ovat ihmiselle ominaisia. Sekä kokeellinen psykologia että naturalistinen käyttäytymisen havainnointi tukevat käsitystä, jonka mukaan yksilöllinen harkinta ja vastuun kantaminen väistyvät varsin helposti. Milgramin tottelevaisuuskokeissa 1960-luvulla koehenkilön piti antaa sähköiskuja toiselle koehenkilölle aina, kun tämä teki virheen oppimistehtävässä. Uudesta virheestä seurasi entistä kovempi isku. Koetta perusteltiin väittämällä tutkimuskohteeksi rankaisemisen vaikutusta oppimiseen. Tosiasiassa tutkittiin, tottelivatko koehenkilöt kokeenjohtajan määräyksiä silloinkin, kun uhri sähköiskun saatuaan huusi tuskaisesti ja pyysi, että koe keskeytettäisiin. Näytellyt kipu- ja pelkoreaktiot ja jopa viittaukset kuolemanvaaraan merkitsivät useimmille koehenkilöille vähemmän kuin käsky jatkaa. Myös esimerkiksi tutkimukset sosiaalistumisesta siviiliväestöön kohdistuviin teloitus- ja hävitystehtäviin varsin valikoitumattomassa saksalaisessa reservipoliisipataljoonassa toisessa maailmansodassa antavat pessimistisen kuvan. Ryhmäpaineen vallitessa useimmat taustaltaan aivan tavalliset ihmiset näyttävät primitivisoituvan hyvin helposti.

Hannu Lauerma

Työterveyshuollon oppikirja päivitetty

Työterveyshuolto-kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2003. Nyt valmistuneeseen toiseen painokseen on lisätty työeläkejärjestelmän kuvaus ja globalisaatiota koskeva luku. Siihen on lisäksi tehty ajankohtaistamisen edellyttämiä muutoksia. Kuvia, taulukoita ja kaavioita on uudistettu onnistuneesti. Uudet värit ja taitto miellyttävät silmää. Työterveyshuollon aakkoset mahtuvat 299 sivulle. Sen ovat toimittaneet kolme alan ehdotonta asiantuntijaa ja toimittajien käden jälki näkyy paitsi hyvässä toimitustyössä, myös monissa erinomaisissa artikkeleissa.

Helena Aatsinki, Rea Lagerstedt

Mielen malleja

Neurologi ja tietokirjailija Oliver Sacks ponnahti yleisön tietoisuuteen, kun hänen teoksestaan Awakenings tehtiin Robert De Niron ja Robin Williamsin tähdittämä menestysfilmi. Neurologisia potilaita havainnoiva kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä on Sacksin tavaramerkki. Hän pukee tapausselostukset jännittäviksi esseiksi tai novelleiksi. Tutustuin Sacksin tuotantoon jo 1970-luvulla, kun hänen Migraine-teoksensa ilmestyi. The man who Mistook his wife for a hat -tapauskokoelman luin 1980-luvulla. Teoksissaan Sacks valottaa aivovammoja ja aivotoiminnan kummallisuuksia potevien erikoislaatuisten henkilöiden sisäistä elämää, tunteita ja käyttäytymistä. Sacksin yhdeksästä teoksesta vain kaksi on suomennettu. Antropologi Marsissa. Seitsemän paradoksaalista tarinaa ilmestyi vuonna 2006. Suomennos pitää pintansa, vaikka alkuperäinen teos ilmestyi vuonna 1995.

Markku T. Hyyppä

Oireet kuriin nykymenetelmin - uusi palliatiivisen hoidon oppikirja

Palliatiivisen lääketieteen "raamattu" Oxford Textbook of Palliative Medicine on saanut vakavasti otettavan kilpailijan, jonka lähes koko kirjoittajakunta - kaiken kaikkiaan 170 - koostuu huippuasiantuntijoista. Vaikka tuosta kirjoittajajoukosta suurin osa eli 101 kirjoittajaa on Yhdysvalloista tai Kanadasta, ei pohjoisamerikkalaisuus mitenkään häiritse tai korostu, vaan lopputulokseksi on saatu monipuolinen palliatiivisen lääketieteen käsikirja.

Reino Pöyhiä

Kööpenhaminan-matka

Useat matkakokemukset ja -muistot hiipuvat ja jäävät uusien peittoon. Tavanomaisten "matkamuistojen" kohtalona on heterogeeninen muistikuvien sekava tiedosto. Mieleen nousee aika ajoin muistihäivähdyksiä, jotka kertovat: "tulihan sielläkin joskus käytyä". Onnistunut matka vaatii jonkinasteista ryhdikkyyttä ja valmisteluja, jotta siitä jää selkeitä muistikuvia. Etenkin miesporukassa tehtyjen matkojen anti tuntuu joskus jäävän vain hämäriin muistikuviin tehdyistä pubikierroksista. Lääkäreiden kulttuuriseura teki syksyllä 2006 aivan toisentyyppisen matkan, joka suuntautui Kööpenhaminaan.

Veikko Ja Aila Karskela

Eliittikulttuuria kaikille

Viime syksynä Nurmeksessa ennen illan esitelmätilaisuuden alkamista minua lähestyi keski-ikäinen nainen ja tiedusteli, mahdanko muistaa hänet. Aikaisemmasta tapaamisestamme oli kulunut noin 36 vuotta. Noiden vuosien aikana naamassani on tapahtunut tuskin havaittavia muutoksia, mutta rouva oli kyllä aivan erinäköinen kuin se opiskelijatyttö, joka aikoinaan liftasi Kimasen Sepon kyytiin ja jonka Seppo pestasi keittäjäksi Kuhmon ihka ensimmäisille kamarimusiikkijuhlille.

Jari Sinkkonen

Laaja ja kattava kliininen neurofysiologia

Kliinisen neurofysiologian kirja on laajin suomenkielellä koskaan julkaistu teos tältä alalta. Kirja kattaa koko kliinisen neurofysiologian kentän varsin laajasti, mukana ovat myös uudet, lähinnä tieteellisessä tutkimuksessa toistaiseksi sovellettavat menetelmät. Kirjan alkuosa käsittelee fysiologisia, sähköisiä perusilmiöitä varsin suppeasti ottaen huomioon kirjan koko volyymi. Kirja lähteekin siitä, että lukijalla on hyvät perustiedot neurofysiologista. Perusneurofysiologiaa esitellään vain siinä laajuudessa, mitä oletetaan tarvittavan, jotta ymmärrettäisiin myöhemmin esiteltävien tutkimusmenetelmien perusteet.

Markus Färkkilä

Taidetta lääketieteelliseen koulutukseen?

Lääketieteessä luonnontieteellisen tiedon merkitys on kiistaton. Lääkäri ja muutkin terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat työssään paitsi järkeilyä ja tieteellistä tietoa niin myös muunlaista tietoa. Potilastyössä itsetuntemus, tunteet, eläytymiskyky, intuitio, tilannetaju, herkkyys ja luovuus sekä kyky reflektoida omaa toimintaa ovat arvokkaita. Näillä asioilla on merkitystä myös työssä jaksamisen kannalta. Mutta miten tällaista tietoa ja taitoja voi oppia ja opettaa? Miten voi oppia ja opettaa ammattiin kuuluvaa ihmisenä olemista?

Martina Torppa

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030