Perheen ja läheisten kohtaaminen terveydenhuollossa

Kun ihminen sairastuu, vaikuttaa se yleensä tavalla tai toisella hänen perheeseensä, omaisiinsa ja läheisiinsä. Vaikutus toimii myös toisinpäin: perheillä, omaisilla ja läheisillä voi olla merkittäväkin rooli potilaan selviytymisen kannalta. Tiedämmekö, mitä perheet odottavat terveydenhuollon ammattilaisilta, tai millaisia kokemuksia heillä on terveydenhuollosta. Miten he selviytyvät perheenjäsenen sairastumisen aiheuttamasta tilanteesta? Entä millaisilla menetelmillä perheitä ja perheenjäseniä voidaan auttaa?

Katri Huuskola, Hanna Hopia

Lääkäri, tunne tunteesi

Parhaimmillaan ja onnistuneimmillaan lääkärin työ on sitä, että lääkäri nuokkuu kansliassaan jalat pöydällä ja potilaat hoitavat odotushuoneessa toisiaan. Näin tarinoi eräs Balint-ohjaaja lääkärien työnohjausseminaarin illanistujaisissa. Lääkärin mielen kuvaajana vertaus on oivallinen. Kokemuksen ja itsetuntemuksen myötä potilaat kohtaavat lääkärin mielessä toisiaan ja lääkärin intuitiolle tulee enemmän tilaa ja oikeutusta. Vasta pitkän kokemuksen ja useiden potilaiden kohtaamisten jälkeen lääkäri alkaa luottaa vaistoonsa ja sen merkityksellisyyteen. Siihen, että oleellista ei ole vain se, kuuluuko jokin havaitsemani ilmiö (oire) tuntemaani joukkoon, vaan myös se, ettei se kuulu. Ryhmämuotoisen työnohjauksen keskeinen merkitys on siinä, ettei kaikkea tarvitse itse kokea, vaan voi oppia toisten tekemästä - niin virheistä kuin onnistumisista ja jakaa kokemansa.

Markku T. Valli

Sipulin kuoriminen kirveli saksalaisten silmiä

Saksalaisen Nobel-kirjailijan Günter Grassin odotettu omaelämänkerta Sipulia kuoriessa aiheutti Saksassa valtavan mediamylläkän jo ennen julkaisemistaan elokuussa 2006. Mediassa olleessa kritiikissä suomittiin muun muassa Grassin pitkää vaikenemista Hitler-nuorissa ja SS-joukossa olemisesta, nykyisen paavin nimeämistä sotavankitoverikseen nimeltä Kumpel Joseph ja kritiikkiä Adenauerista. Sain kyseisen kirjan mukana yhden Grassia kritisoivan lehtiartikkelin ja minussa heräsi halu ymmärtää, mistä oli kysymys.

Ulla-Kaija Lammi

Keskeisiä periaatteita mielenterveysalalle

Tätä teosta lukiessani minua alkoi vaivata ajatus siitä, miksi tätä kirjaa ei ollut saatavilla kun itse erikoistuin? Tutkimusalueittensa johtavat amerikkalaiset psykologit ovat laatineet tämän kokoomateoksen, joka esittelee kaikkiaan 17 keskeistä periaatetta, jotka jokaisen mielenterveysalan ammattilaisen tulisi tuntea. Kukin periaate esitellään valottaen lukijalle sitä, miten aihetta on tutkittu, tutkimusmenetelmien heikkouksia ja vahvuuksia sekä mitä aiheesta tutkimustiedon valossa tiedetään.

Jyrki Korkeila

Vilkaisuja:
Kandien toiminta kansissa

Lääketieteenkandidaattiseura on toimintansa aikana nähnyt lääkärikoulutuksen murrokset ja muutokset kuten myös ympäröivän maailman vaikutuksen kandien elämään. Otsikossakin mainittu tsaarinvalta sortokausineen oli todellisuutta seuran edeltäjän alkutaipaleella. Muutkin poliittiset suuntaukset itsenäisyytemme ensi vuosikymmeninä ja myöhemmin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa löivät leimansa kandien maailmaan.

MP

Mitä piilee terveydenhuollon työyhteisöissä?

Selviytyykö terveydenhuolto kriisistä? Selviytyvätkö terveydenhuollon organisaatiot, selviytyykö johtaminen? Löytävätkö auttamisalan ammattilaiset keinoja vastata muuttuviin ja kasvaviin yhteiskunnan tarpeisiin yhä tiukemmilla resursseilla? Näitä kysymyksiä mietitään ja on mietitty jo pitkään muuallakin kuin Suomessa. Alkuperäinen kirja on britannialainen, mutta olisi voinut luulla sen kertovan suomalaisista auttamis- ja palvelualojen työpaikoista.

Raija Kerätär

Tervetullut teos julkisista hankinnoista vastaaville

Suomessa terveydenhuollon palvelujen järjestäminen kuuluu julkisen vallan, käytännössä kuntien ja sairaanhoitopirien vastuulle. Yksityisen sektorin tehtävänä on täydentää julkisen terveydenhuollon palveluja. Yksityisellä terveydenhuollolla on suuri merkitys etenkin fysioterapian, työterveyshuollon ja aikuisväestön hammashuollon alueilla sekä avohoidon erikoislääkäripalvelujen antajana. Vuoden 2005 toukokuussa voimaan tullut hoitotakuu toi mukanaan muun muassa sen, että kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat hankkineet kilpailutuksen kautta aiempaa enemmän ostopalveluina sairaanhoidon palveluja lyhentääkseen potilasjonoja. Luonteeltaan sairaanhoidon palvelut poikkeavat muista palveluista siinä, että kysymyksessä on ihmisen terveydentilan kannalta tärkeiden, jopa välttämättömien palvelujen hankkiminen.

Ilkka Kauppinen

Mikään ei riitä elämän kilvoittelussa

Elämä on kilvoittelua. Tästä ollaan laajalti yhtä mieltä. Kamppailu alkaa lastentarhassa ja jatkuu koulussa. Se on rahan, menestyksen, vallan ja onnen perässä juoksemista, usein samanaikaisesti. Työelämässä kyynärpäät ovat ahkerassa käytössä, eikä yliopistokaan ole mikään pastoraali vaan kilpailu ja kateus läsnä sielläkin. Mutta mistä muusta kuin kuolemasta tunnistaa kilpailun päättyneen? Ennen kaikkea, mistä huomaa nousseensa palkintopallille?

Kari Enqvist

Kuka Jeesus?

Teologian tohtori Tom Holménin kirja ei ole hartauskirja. Holmén ei spekuloi ehtoollissakramentin veri-ruumismystiikalla eikä esitä omia tulkintojaan kristinuskon ensimmäisen teologin, apostoli Paavalin, luomasta Isä-Poika-Pyhä henki -kolminaisuusopista. Kirja on raikas, kaikesta tunnustuksellisuudesta pidättäytyvä tiedemiehen tutkielma länsimaiseen ajatteluun ja kulttuuriin ehkä syvimmin vaikuttaneesta, ja yhä vaikuttavasta historiallisesta henkilöstä, Jeesus Nasaretilaisesta.

Jorma Laitinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030