Keisari ilman vaatteita

Jokaisella ajalla on keisarinsa, joka kulkee ilman vaatteita. Alastomuudelle on hämmästelijöitä, mutta heidän äänensä ei kuulu kauas. Yksi meidän aikamme alastomista keisareista on johtaja ilman johtamansa asian sisällön tuntemusta. Suomi haluaa menestyä osaajien maana. Miten on kuitenkin käynyt niin, että joka paikassa tätä osaamista ohjaamaan tarvitaan johtajat, joilla puolestaan ei tätä asiantuntijuutta ole, ja miksi tätä osaamista täytyy lisääntyvässä määrin valvoa. Miten on niin kevyesti hyväksytty ajatus, että valvojan ei tarvitse olla alan asiantuntija, tai että on olemassa johtajuutta, joka voidaan kouluttaa ihmiseen, niin että hän voi sitten ryhtyä johtamaan mitä ja ketä tahansa.

Liisa Keltikangas-Järvinen

Elämässä ja kuolemassa - yleislääkäri haastaa ajattelemaan

Iona Heath, Lontoolainen yleislääkäri ja mielipidevaikuttaja, on julkaissut tärkeän ja hyvän teoksen, jossa hän haastaa tavanomaisesti hyväksyttyjä käsityksiä, perustelee hyvin omia haastavia näkökulmiaan ja esittää ajatuksensa kirkkaasti ja kauniisti. Hän tuo tekstiinsä rikkautta myös lainaamalla runsaasti filosofisia kirjoituksia, runoja, kaunokirjallisuutta. Mottona tässä on seuraava: "Runous valaisee yksinkertaistamatta, tiede valaisee yksinkertaistamalla." Kirjassa on lisäksi kirjailija John Bergerin kaksi tekstiä kuolemasta.

Martina Torppa

Psykiatrisen lääkehoidon arvokas apu

Psyykenlääkeopas on päivitetty tämänhetkinen ajankuva Suomessa myytävänä olevista psyykenlääkkeistä käyttöindikaatioineen. Huttusen perehtyneisyys näkyy laajan ja sekavan tutkimuskentän hallintana ja kykynä popularisoida tiedot kansantajuisiksi. Teksti on taitavan kirjoittajan kädestä lähteneenä helppolukuista. Reseptoritasolta lähtevä selkeä kuvaus jatkuu farmakologiaan ja oirehallintaan nousten tavanomaisista lääkeoppaista poiketen myös empaattiseen, potilaslähtöiseen ymmärrykseen ja taitavaan psykoterapeuttisten menetelmien ymmärtämiseen. Kirjan lähestymistä helpottaa se, että pääasialliset lääkeryhmät on kuvattu samaan luokitteluun perustuen kuin Pharmaca Fennicassa, mutta erityisryhmiä varten on omat lukunsa, joista on nopea etsiä tietoa käytännön tilanteissa. Jotkut asiat luonnollisesti toistuvat eri lääkkeiden ja eri diagnoosien kohdalla, joka on välttämätöntä hakuteokselle, mutta pidentää tarpeettomasti tekstiä oppikirjaksi. Tiedon paljous yhdelle miehelle ja osittainen ristiriitaisuus näkyvät kuitenkin paikoitellen tekstissä. Toisaalla todetaan uusien neuroleptien parantavan vanhoja paremmin potilaiden kognitiivista suoriutumista ja negatiivisia oireita ja toisaalla, CATIE-tutkimukseen nojaten, ettei näin ole.

Pekka Laine

Yksityisalue - asiattomilta pääsy kielletty

Kesällä tunsin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen. Se tapahtui huomatessani olevani isäni kanssa täsmälleen samaa mieltä puheenaiheesta. No nyt meni vähän väärin (olin isäni kanssa samaa mieltä jo kuusi vuotta sitten lukiessani armeijassa Mika Waltarin teoksia, joista siis molemmat pidämme). Kuitenkin, olimme samaa mieltä siitä, että on harhaista ja elämälle vierasta, että nykyajan nuorten (kiellän kuuluvani enää tuohon ryhmään tässä tarkoittamassani merkityksessä, muuten toki) keskeisin tavoite elämässä on tulla kuuluisaksi julkkikseksi. Sellaisessa ei ole mitään järkeä, niin kuin ei tietysti nuorten ailahtelevaisessa elämässä usein ylipäätäänkään ole. Kuuluisuus on - vaikka se ei olekaan absoluuttisen hyvä asia - palkinto tavanomaisesta poikkeavasta suoriutumisesta. W. A. Mozart, Jeesus Nasaretilainen ja Adolf Hitler ovat kaikki kiistattoman kuuluisia henkilöitä, mutta siihen heidän yhtäläisyytensä taitavat loppuakin. Kuuluisaksi voi tulla monella tavalla. On kuitenkin helpompaa tappaa ihmisiä kuin säveltää maagisen taidokasta musiikkia tai kävellä vettä pitkin. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä viime aikojen iltapäivälehdistä, joita en myönnä koskaan selailevani.

Antti J. Saari

Nerovaraus

"Tuntuu niin mukavalta, että minut todella halutaan jonnekin", totesi huippututkija vastikään lähtiessään Helsingin yliopistosta Amerikkaan perustamaan laboratoriotaan. "Sain tarjouksen josta en mitenkään voinut kieltäytyä", sanoi Suomen tunnetuimpiin kuuluva tutkija lähtiessään ulkomaille johtamaan instituuttia. "Saan moninkertaiset resurssit", totesi nuori nero päätettyään karistaa kotomaan pölyt sandaaleistaan. Jäin suremaan taitavien kollegoiden katoamista - ja miettimään, miksi noilla kommenteilla ei tulla Suomeen, vaan täältä lähdetään.

Anu Wartiovaara

Kliinistä patologiaa silmäkirurgeille

Silmäkirurgia on kehittynyt huimaavasti. Viime vuosikymmenien aikana mm. kaihikirurgian ja sarveiskalvon kirurgian uusien menetelmien avulla saavutettava näöntarkkuus ja myös näön laatu ovat merkittävästi parantuneet ja komplikaatiot vähentyneet. Glaukooman kirurgisen hoidon menetelmät ovat monipuolistuneet ja silmänpaine onnistutaan pitämään hyvässä tasapainossa pitkäjänteisesti. Verkkokalvon irtauman menestyksekäs hoito on rutiinia, makulan eli verkkokalvon tarkan näkemisen alueeseen syntynyt reikä osataan hoitaa ja jopa makulan pintaa rypyttävä arpikalvo osataan poistaa ilman että alla olevat 5-7 miljoonaa tappisolua poistuvat sen mukana.

Ahti Tarkkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030