Idus Martiae - maaliskuun idus 15.3.

Medicina legalis, oikeuslääketiede, on tärkeä osa-alue, jonka taitajat joutuvat selvittämään myös henkirikoksia, jopa valtioiden päämiehiin kohdistuneita. Maaliskuun 15. päivä 2052 vuotta sitten eli 44 eaa. antoi tilaisuuden ensimmäiselle hyvin dokumentoidulle valtionpäämiehen oikeuslääketieteelliselle tutkimukselle. Silloin maailmanhistorian kulku riippui 20-30 millimetristä, sillä yksi rintakehän etuseinämään osunut tikarinpisto toiseen kylkiluuväliin yläviistosta ulottui sydämeen. Yhteensä 23 pistohaavasta vain tämä oli tappava.

Avartava matka terveydenhuollon makromaailmaan

Palvelukokonaisuuden käsittäminen on yksi terveydenhuollon hallinnollisen ja johtamiskoulutuksen tärkeä tavoite. Valitettavasti terveyspalvelujen järjestämisen, niiden johtamisen ja terveyspolitiikan oppimateriaalitarjonta on ollut kaikkiaan niukahkoa. Kansainvälien tietotarjonnan painottuminen anglo-amerikkalaisen markkinauskon varaan ei ole helpottanut tätä niukkuutta. Terveyspalvelut soveltuvat kovin huonosti normaalin vaihdannan kohteiksi. Peruspulma on tunnetusti se, että markkinoita on ylimalkaan vain palveluille eikä terveydelle. Terveyspalvelujen ja tuotetun terveyden väliin ei voida asettaa yhtäläisyysmerkkiä, ei meillä eikä missään.

Martti Kekomäki

Tuhannen taudin tohtori

Me lääkärit olemme kilpailuhenkisiä. Kävin lääkärien Aslak-kuntoutuksessa muutama vuosi sitten. Siellä tehtiin kuntomme mittaamiseksi kävelytesti. Muut kuntoutujat etenivät radalla rauhalliseen tahtiin. Minä ja muut lääkärikollegat mennä viuhdoimme ikään kuin kyseessä olisi ollut vähintäänkin Euroopan mestaruuskisat. Testin jälkeen alkoi lääkärikuntoutujien keskuudessa armoton kiistely siitä, oliko kierrokset varmasti laskettu oikein. Ettei vaan ollut jäänyt joku kierros laskematta. Sääliksi kävi testiä valvonutta liikunnanohjaajaa.

Heidi Mäkinen

Influenssarokote kannattaa

Influenssa on vaarallinen ja myös kansantaloudelle kallis tauti. Influenssan takia menetetään vuosittain satoja tuhansia työpäiviä - pahimpina epidemiavuosina jopa miljoonia. Sen seurauksena kuolee Suomessa joka vuosi enemmän ihmisiä kuin koko maailmassa on koskaan kuollut hullunlehmäntautiin, jonka torjuntaan Suomessakin pantiin kymmeniä miljoonia euroja. Influenssaan on tarjolla halpa ja vaaraton rokote, jonka teho tosin vaihtelee vuosittain.

Osmo Soininvaara

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030