So long
Tämä on viimeinen kolumnini. Aloitin niiden kirjoittamisen tässä lehdessä vajaat 10 vuotta sitten. Juuri ennen sitä olin ollut kaksi vuotta töissä Genevessä, jossa fiktiolla ei ollut sijaa. Ne vuodet ovat muistissa vain hatarasti. Kirjoittaessa elämä hahmottuu, ajatukset saavat muodon, tosin yleensä tuskallisesti vatvoen ja kynttä purren. Mutta niinhän tärkeimmät asiat elämässä tapahtuvat. Rakkaus, työn merkkihetket, lapset; kivun terävä elementti erottaa ne päivien loputtomasta kierrosta.