Terveyskeskusten aliresursointi pitää lopettaa

Jaana Puhakka

Lääkäriliiton hallituksen jäsen

varapääluottamusmies

terveyskeskuslääkäri, yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri

Vauhti tuntuu kiihtyvän soteratkaisuja odoteltaessa. Yrityskauppoja tehdään, kiinteistöt tulevat myyntiin, esimiehet vaihtavat työpaikkoja, maakunta työllistää jo monia ja asiantuntijat antavat lausuntojaan. Odottaminen alkaa kiristää hermoja ja keskustelu on monitasoista. Toisiin iskee epätoivo. Lausumia kirjoitetaan joka taholta – puolesta ja vastaan – pelätään, että mitään ei tapahdu ja pettymys valtaa mielet. Entä jos tämä kymmenen vuoden uurastus on ollutkin turhaa?

Kuitenkin terveysasemilla töitä riittää entiseen tapaan. Monessa paikassa kehittäminen ja uudistusten suunnittelu on pysähtynyt jo aikoja sitten. Rahaa ei uskalleta sijoittaa, kun sijoitukset siirtyvät maakuntiin henkilöstön ja rakennusten myötä. Rivityöntekijät yrittävät keskittyä alati kasvavaan työmäärään. Erikoissairaanhoito siirtää terveysasemille yhä uusia potilasryhmiä, joka sinänsä on ihan järkevää, kunhan resurssit ja tietotaito siirtyisivät mukana.

Neuvola- ja kouluterveydenhuolto on normiohjattua, joten ne syrjäyttävät resurssivajeessakin aina muun toiminnan. Avovastaanotosta vähennetään, kun muuten ei saataisi töitä tehtyä.

Sinänsä hyvät Kanta ja Omakanta ovat poikineet terveyskeskuslääkäreille uuden urakan; jatkuva virta reseptejä uusittavana yötä päivää. Muut toimijat eivät reseptinuusimispyyntöjä ota vastaan. Pahimmillaan potilas laittaa reseptinsä uusittavaksi vuorotellen niin, että terveysaseman lääkäri joutuu joka kerta tarkistamaan koko lääkityksen. Jos potilas ei lähetä reseptejään uusittavaksi kerralla, ne saattavat isoilla asemilla myös päätyä jokainen eri lääkärille.

Väestö vanhenee, lääketiede kehittyy ja uusia sähköisiä yhteydenottotapoja otetaan käyttöön. Kaikki tämä vaatii lisää tekijöitä ja heiltä uusia taitoja. Tiedekuntien sisäänottomäärät ovat kasvaneet. Kandit ja vastavalmistuneet on perehdytettävä terveyskeskustyöhön: pitämään avovastaanottoa, neuvolatyöhön, kutsuntatarkastuksiin, kotihoitoon, vuodeosastoihin ja koululääkärien työhön. Terveyskeskuksen tehtävien luettelemiseen ei taitaisi tämän palstan merkkimäärä edes riittää. Monipuolinen työ on kuitenkin onnemme; juuri sellaista suurin osa terveyskeskuslääkäreistä haluaakin tehdä.

Millä porukalla tästä urakasta sitten selvitään?

Vuonna 1989 terveyskeskuksissa työskenteli 3 330 lääkäriä ja vuonna 2016 heitä oli 3 950. Tänä aikana lääkärimäärä Suomessa kaksinkertaistui ja vuonna 2016 työikäisiä lääkäreitä oli 20 000. Väestö kasvoi vuodesta 1989 vuoteen 2016 yli puolella miljoonalla.

Terveyskeskuslääkärien määrän pitäminen pienenä on yksi yhteiskunnan lyhytnäköisistä tavoista säästää kustannuksissa; lääkäri tutkii ja hoitaa, määrää verikokeita ja tutkimuksia, ja tämä maksaa lisää. Lääkärin työ edellyttää myös avustavaa henkilökuntaa ja hoitajaa.

Terveydenhuollossa kysyntä ei koskaan lopu tai vähene. Pelkkä saatavuuden parantaminen ilman muita toimia vain lisää kysyntää. Kustannuksissa olisi mahdollista säästää lisäämällä hoidon jatkuvuutta, jolloin turhat lähetteet ja päällekkäiset tutkimukset jäisivät pois. Hoidon laatu kasvaisi. Potilaat hyötyvät pysyvistä hoitosuhteista ja niitä he toivovatkin, mutta saatavuus on ongelma. Ongelma on luotu pitämällä virkapohja liian pienenä.

Liian moni meistä tekee ylitöitä kirjaamatta niitä. Tällöin henkilöstön mitoituksen oikea tarve ei tule esiin. Moni myös uupuu jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen ja jättää terveyskeskuksen ja siirtyy muihin töihin.

Terveyskeskus ei ole rikki, se on aliresursoitu.