Lääkärin ammattia pidetään kutsumusammattina.

Kutsumukseksi nimitetään palavaa halua suorittaa jotain itselleen merkitykselliseksi koettua tehtävää (1). Kutsumukseen liitetään usein toimiminen tietyssä ammatissa, jolla ihminen toteuttaa kutsumustaan – yleensä lähimmäisen palvelemista. Kutsumus on myös ihmisen omaa identiteettiä tukeva sitoutuminen ja tunnepohjainen kiinnittyminen itselleen merkitystä ja arvoa tuovaan tehtävään. Kutsumus määrittelee ihmisen paikan ja tehtävän oman yhteisönsä jäsenenä.

Lääkäreiksi hakeutuvien oletetaan olevan auttamishaluisia ja velvollisuudentuntoisia. Ja toki näin onkin. Monilla meistä on kutsumus – palava halu auttaa potilaita. Yhtä usea kokee lääkäriyden tavaksi antaa oma ammattitaitonsa ja osaamisensa käyttöön potilaan parhaaksi. Kollegakunta myös tukee toinen toisiaan ja auttaa aina tarvittaessa.

Kuitenkin tehdystä työstä tulisi saada palkkaa ja työtuntien määrällekin on olemassa katto. Työsuojelu koskettaa meitä kuten muitakin työntekijöitä. Samat riskit terveydelle ovat olemassa meillekin, kun työviikon tunnit ylittävät 55 tunnin rajan. (2)

Kaikesta etukäteen suunnitellun työviikon 38 tunnin ja vartin ylittävästä työajasta sekä varallaolosta tulee sopia ja siitä tulee maksaa virkaehtosopimuksen tai paikallisen sopimuksen mukainen korvaus. Päivystys on virkavelvollisuutena poikkeus, siitä ei tarvitse sopia.

Resurssivaje on luonut tilanteen, missä työnantajan on ollut vaikea saada päivystyksiin riittävää määrää kollegoita töihin. Tämänhetkisen sopimuksen määräykset edellyttäisivät monissa paikoissa toisen päivystäjän palkkaamista, jotta työaikalakia ja Lääkärisopimuksen määräyksiä voitaisiin noudattaa. Kovin moni työnantaja ei ole tähän lähtenyt. Päivystysvelvollisuus kuuluu viranhaltijoille, sairaalalääkäreiden työhön se kuuluu itsestäänselvyytenä ja moni myös pitää päivystämisestä. Osa kollegoista ei koe pystyvänsä pitämään vapaata yöpäivystyksen jälkeen lääkärivajeen vuoksi.

Mutta se, kuinka pitkiä päivystysrupeamien tulisi olla ja kuinka usein tulisi päivystää, jakaa kollegakuntaa. Suurin osa päivystävistä lääkäreistä haluaa päivystää vähintään kahdesti kuukaudessa. Riittävä määrä päivystyksiä on myös tapa pitää yllä ammattitaitoa. Yleislääkärikunta toivoo osaltaan päivätyön riittävää resursointia, jolloin päivystykset kuormittuisivat vähemmän ja yöllä ei tarvittaisi yleislääkäreitä. Sairaaloissa taas pitäisi riittää päivisin töitä kaikille kollegoille.

Päivystyslistat tehdään ajoissa ja äkillisiin puutoksiin on vaikea varautua kun resursseja on niukasti. Tämä on johtanut lisääntyvässä määrin erilaisten nakkilistojen tekoon.

Joissain paikoissa sovitaan päivystysringin etukäteen kesken, kuka lähtee päivystämään, jos kollega on estynyt tekemään vuoroaan.

Nakkilistojen ratkaisuissa on variaatiota laidasta laitaan. Pahimmillaan varallaolon korvauksista ei ole sovittu yhtään mitään. Tässä mielestäni käytetään hyväksi auttamishaluamme ja kollegiaalisuuttamme. Kenenkään ei tarvitse olla lähtövalmiudessa kaiken varalta ilman korvausta omalla vapaa-ajallaan. Hyviäkin ratkaisuja on.

Nämä salaiset sopimukset olisi hyvä saada luottamusmiesten tietoon ja myös liittoon.

Ne olisi hyvä saada yhteiseen käyttöön, sillä VES-neuvottelut ovat jälleen edessä. Joku hyvä idea voisi jopa edetä sinnekin?

Kutsumus on hieno asia eikä se saisi olla hyväksikäytön kohteena.