Suomessa keskustellaan paljon työelämän murroksesta ja sukupolvien välisistä eroista suhtautumisessa työhön. Varsinkin työteliäisyyteen tottuneissa suurissa ikäluokissa on syntynyt käsitys, että nuoremmat sukupolvet ovat haluttomampia sitoutumaan työhön samalla tavoin kuin he itse ovat sitoutuneet.

Sukupolvien väliset erot eivät ole uusi asia. Seuraava sukupolvi kumoaa aina vanhempiensa tavan ajatella asioista. Tutkimuksissa on pystytty jopa osoittamaan, että tämä tapahtuu ennustettavissa olevissa sykleissä siten, että sykli palaa alkuun aina noin 4-5 sukupolven välein. Suomen kaltaisten länsimaiden talouden ja hyvinvoinnin kehitys on mahdollistanut sen, että nyt käsillä oleva sukupolven murros on kohdistunut erityisesti suhtautumiseen työhön. Työ ei ole enää samassa määrin elinehto kuin aikaisemmin.

Mitä nykyiset nuoret, niin sanottu Y-sukupolvi (1980- ja 1990-luvulla syntyneet), sitten ajattelevat työstä? Asiaa on selvitetty muutamassakin eri tutkimuksessa ja hankkeessa, joista nostan tässä esiin yhden.

Dialogi-hanke on Aalto-yliopiston ja yhdeksän suomalaisen yrityksen yhteinen hanke, joka kartoittaa ja kehittää tulevaisuuden työympäristöä yhteistyössä yliopiston opiskelijoiden ja yritysten kanssa. Vaikka Aalto-yliopiston opiskelijat edustavat tekniikan, kaupan ja taiteiden aloja, ovat tulokset suurelta osin yleistettävissä myös nuoriin lääkäreihin ja lääketieteen opiskelijoihin. Hanketta voi seurata esimerkiksi Facebookissa.

Hankkeen ensimmäinen ja tärkein tulos on se, että nuoret haluavat edelleen tehdä työtä. Noin 97 prosenttia kyselyyn vastanneista jatkaisi edelleen työn tekoa, vaikka siihen ei olisi taloudellisesti tarvetta.

Nuoret haluavat kuitenkin tehdä työtä omin ehdoin. Työssä motivoi sen sisältö, johon pitää voida itse vaikuttaa. Työssä pitää saada ottaa ja kantaa vastuuta. Ennen kaikkea työllä pitää olla merkitystä.

Työnantajan maineella on suuri merkitys työpaikkaa valittaessa, ja työnantajan pitää jakaa työntekijän kanssa sama arvomaailma. Työtä ei haluta tehdä yksin vaan ryhmässä, ja osa-aikatyön tulee olla mahdollista. Jos työ on tarpeeksi mielenkiintoista, työajalla ei kuitenkaan ole välttämättä merkitystä. Sopiva aika saman työnantajan palveluksessa on 3-9 vuotta. Painavin syy vaihtaa työpaikkaa ei ole uusi työtarjous, vaan nykyisen työpaikan huono työilmapiiri.

Itse olen tulkinnut asian niin, että vastoin vanhempien sukupolvien käsityksiä nuoret eivät vieroksu työtä. He suhtautuvat työhön kuitenkin uudella tavalla. Työ on nuorelle sukupolvelle jopa keskeisempi osa omaa identiteettiä kuin vanhemmille. Se on tapa ilmaista itseään ja kanavoida omaa luovuuttaan.

Nuorille ei kelpaa mikä tahansa työ, vaan työn sisällön ja työilmapiirin tulee olla kunnossa, ja heidän työhön liittyviä näkemyksiään ja toiveitaan tulee arvostaa ja kuunnella. Jos nämä asiat ovat kunnossa, saa työnantaja heistä motivoituneita ja tunnollisia työntekijöitä. Jos ei, nuoret äänestävät jaloillaan.

Y-sukupolvi on jo keskuudessamme työpaikoilla. Olemmeko ammattikuntana ja professiona valmiit ottamaan heidät vastaan? Ehkä jopa ottamaan heiltä opiksemme?