Suppeat erikoisalat takaisin
Lääkärikoulutuksen viimeisimmät uudistukset ovat menneet metsään. Muutosyrityksiä on leimannut syvä tietämättömyys terveydenhuollon arjesta, byrokraattinen kankeus ja haluttomuus kuunnella asiantuntijoita ja käytännön työntekijöitä.
Järkyttävin esimerkki ns. uudistuksista on skandaalinkäryinen suunnitelma suoda tietylle ryhmälle etuoikeus päästä muita helpommin lääkärikoulutukseen. Yhdenvertaista kouluttautumista ei mikään pykälä ei ole koskaan estänyt. Silti asiassa toimiva poliitikko on halunnut luoda poikkeusolosuhteet omalle viiteryhmälleen. Tietenkään suunnitelmalla ei ole EU:ssa lainsuojaa. Lopputulos on verovarojen ja resurssien ajattelematonta tuhlaamista muutenkin niukkojen budjettien aikana.
Toteutetuista muutoksista uusin koski erikoislääkärikoulutusta. Uudessa asetuksessa koulutusrunko muokattiin kiireellä EU-direktiivien mukaiseksi. Erityisesti sisätautien ja kirurgian aloille luotiin uusia erikoisaloja yleiskoulutuksen kustannuksella. Lisäksi Suomesta poistettiin mm. lastentautien, naistentautien ja radiologian suppeat erikoisalat.
Poistojen ongelmallisuus oli hyvin nähtävissä jo suunnitteluvaiheessa. Erikoisalayhdistysten vetoomuksia ei kuitenkaan noteerattu, vaan muutos jyrättiin läpi. Nyt ovatkin käsillä ongelmat, joitten ilmaantuminen on ollut vain ajan kysymys. Ihmetellään, mistä saadaan yleiskirurgeja ja -sisätautilääkäreitä. Kenen vastuulle asetetaan erikoisosaamista vaativien lapsi- tai naispotilaitten hoitaminen? Kuka diagnosoi radiologian tai patologian erityiskysymyksiä?
Uuden asetuksen vastaus on ns. erityisperehtyneisyys. Se tarkoittaa, että erikoislääkärikoulutuksen kuuden vuoden palveluun sisällytetään myös kouluttautuminen suppealle alalle. Täten entinen kahdeksan vuoden koulutus kestää nykyisin kuusi vuotta. On outoa, että joku näkee nämä ekvivalentteina. Uuden asetuksen mukaan suppean erikoiskoulutuksen hankkiva saa de fakto lyhyemmän eli huonomman koulutuksen kuin aikaisemmin.
Lastentautien alalla ongelma on erityisen hankala. Kaikki pediatrian kahdeksan suppeaa erikoisalaa lopetettiin. Kuitenkin 40 % lastentautien erikoislääkäreistä toimii jollain suppean erikoisosaamisen alueella. Heistä lähes kaikki työskentelevät sairaaloissa, joissa ainakin päivystysvastuu kaikista lapsipotilasryhmistä jaetaan yhteisesti.
Lapsipotilastyössä koulutuksen huonontaminen karmaisee. Haluaisin tietää, millä tavalla opetusministeriö ajatteli tulevaisuudessa hoidettavan vastasyntyneitten ja keskosten vaikeita akuuttiongelmia, kun hoidot spesifioituvat, mutkistuvat ja kallistuvat kilpaa ajan kanssa. Kuka opetusministeriöstä tulisi kertomaan syöpälapsen vanhemmille, ettei hoitavalta lääkäriltä enää vaadita samaa osaamista kuin aikaisemmin? Lasten diabeteksen ilmaantuvuus Suomessa on maailman suurin. Ratkaisu on siis lopettaa pediatrisen endokrinologian suppea erikoisala. Lapsuusiän astma ja atopia lisääntyvät hälyttävästi, joten on aika romuttaa lasten allergologian koulutus. Ja niin poispäin. Tosiasiana on ja pysyy asiantuntemuksen tarve joka alalla, vaikka koulutushallinnoijat viittaisivatkin kintaalla järkipuheelle.
Periaatteessa on suotavaa kyseenalaistaa entistä ja kehittää uutta. Jos uudistukset viedään kuitenkin läpi kuuntelematta niiden käytännön toteuttajia, seurauksena on todennäköisimmin huononnus. Näin on uusimuotoisen erikoislääkärikoulutuksen kohdalla. Jopa EU:n alueella ollaan nyt perustamassa uusia (meillä jo entisiä) suppeita erikoisaloja. Arkkiatri Pelkosen sanoin viisaus alkaa tosiasioitten myöntämisestä. On aika ryhtyä toimiin vanhaan asetukseen palaamiseksi.
