Opettaja auttaa, mutta ei ilman vanhempia

Peruskoululaiset ovat fiksumpia kuin nykyiset keski-ikäiset heidän iässään. Lasten suurin sairaus on aikuisen nälkä.

Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen ihastelee ala- ja yläkouluikäisten sivistystä ja taitoja. Anna lapsellesi lahja -seminaarin yleisölle hän vakuuttaa, että valtaosa suomalaislapsista kasvaa hyvissä kodeissa, joissa on yllinkyllin tarjolla ruokaa, rakkautta ja rajoja.

Kodin ilmapiiri näkyy koulussa

Kauniin kuvan kääntöpuolella näkyy hätää kärsivien lasten jatkuvasti kasvava joukko.

- Yhä useampi lapsi tarvitsee ammattiauttajaa ja yhteiskunnan tukijärjestelmältä suurempaa panosta kuin aiemmin. Tämä tarkoittaa, ettei kaikilla kodeilla ole eväitä huolehtia kasvatusvastuustaan.

Opettajana, erityisopettajana ja rehtorina työskennellyt Luukkainen toteaa, että kodin laiminlyönnit näkyvät suoraan koulun arjessa. Jos lapselle ei aseteta rajoja kotona, hän hakee niitä koulussa. Kodin turvaton ja välinpitämätön ilmapiiri heijastuu luokkahuoneeseen häiriökäyttäytymisenä.

- Joskus opettaja on lapsen ainoa pysyvä aikuinen. Hän näkee lapsen pahoinvoinnin ja hänellä on vastuu viedä tieto eteenpäin. Opettajan ei toki tarvitse ratkaista ongelmia, mutta hänen velvollisuutensa on ohjata lapsi avun piiriin.

Vanhemmat vaativat erityisetuja

Luukkaisen mukaan nykykoulun suuri haaste on lapsen yksilöllisyyden huomioon ottaminen. Hän sanoo, että eettinen ristiriita on koulun ydintehtävän ja perheiden odotusten välillä.

- Siinä missä koulun tehtävä on kasvattaa lapsista yhteiskunnan jäseniä ja yhteisöllisiä toimijoita, edellyttävät isät ja äidit koululta yksilöllistä suhtautumista omaan jälkikasvuunsa.

Jokapäiväisessä työssään opettaja miettii, miten ottaa jokaisen lapsen riittävästi huomioon niin, ettei loukkaa muiden lasten oikeutta yhtä suureen yksilölliseen tilaan.

- Opettajan tehtävä on kasvattaa lasta yhteiskuntaan, ei egoistiseksi oman edun tavoittelijaksi, Luukkainen korostaa.

Luukkaisen mielestä koulujen vanhempainilloissa puhutaan liikaa teknisistä asioista. Sisältöä ovat leirikoulut ja läksyt sen sijaan että pohdittaisiin koulun ja kodin yhteistyötä lasten kasvattajina. Vanhempien ja opettajien olisi hyvä löytää yhteinen näkemys molempien rooleista.

- Vanhempien on ymmärrettävä, että koulu edustaa yhteiskunnan tahtoa. Koti puolestaan edustaa yksilön tahtoa ja odotuksia, joita ei aina voi täysimääräisenä ulos mitata koulusta. Vanhemmat eivät voi tulla kouluun vaatimaan omille lapsilleen erityisetuja.

Ei isäkään ollut lukumies

Luukkaisen mielestä koti voi kannustaa lasta menestykseen suhtautumalla myönteisesti koulutehtäviin. Jos lapsi valittelee vaikeita läksyjä tai heikkoa koenumeroa, viimeinenkin motivaatio voi kadota toteamukseen "eihän isäkään ollut mikään lukumies".

- Mielikuvat ratkaisevat. Lapsen asenteeseen vaikuttaa suoraan se, miten kotona puhutaan koulusta ja velvollisuuksista. Korostetaanko sitä, että lapsen on itse huolehdittava tehtävistään ja hoidettava osuutensa? Vai annetaanko ymmärtää, ettei tehtävillä ole mitään väliä, kun ei siellä koulussa kuitenkaan ymmärretä lapsen erityisyyttä?

Luukkainen kehottaa opettajia aloitteellisuuteen. Aina lukuvuoden alussa vanhemmat kannattaisi kutsua koululle kuulemaan, mikä on suomalaisen peruskoulun ja opettajan yhteiskunnallinen tehtävä.

- Yhteistyö tiivistyisi ja vuorovaikutus paranisi, jos koulu avautuisi ja kertoisi tavoitteistaan. Kun vanhemmat tiedostavat, että opettaja ottaa työssään huomioon aina koko ryhmän, he osaavat kannustaa omaa lastaan toimimaan koulun sääntöjen mukaan, eivätkä vaadi koulua muuttamaan käytäntöjä epärealistisesti.

- Rakentava käyttäytyminen kouluyhteisössä on pitkällä tähtäimellä myös lapsen etu.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat ilmestyneet nroissa 3/2011, s. 190-91 ja 4/2011, s. 290-91.