Terveydenhuoltoon tarvitaan radikaalimpi muutos ja jämäkämpi malli kuin sote-laki, sanoo lääkäri Jaana Ylä-Mononen, entinen terveyskeskuslääkäri ja keskustan kansanedustaja, nykyinen Niinisalon tykistöprikaatin lääkäri.

Hän uskoo, että terveyskeskusuudistus oli aikanaan yhteiskunnan näkökulmasta välttämätön muutos, mutta monen kunnan harteille se oli ylimitoitettu: velvoitteet ovat samat ihan pienissä ja erittäin suurissa kunnissa.

Jaana Ylä-Monosen mielestä nyt pitäisi tunnustaa, etteivät kuntien resurssit riitä terveydenhuollon kustannuksiin, vaan tarvitaan isommat hartiat. Hän kannattaa Kelan pääjohtajan

Jorma Huuhtasen

mallia, jossa Kela ottaisi hoitaakseen koko maan terveyspalvelujen rahoituksen ja järjestämisen. Kelan hartiat sen kestäisivät.

- Valtakunnallinen toimija voisi kuntarajoista riippumatta ostaa palveluja sieltä, mistä hoito, toimenpiteet ja hoitopaikat parhaiten ja nopeimmin järjestyvät. Ihmiset saisivat kotipaikasta riippumatta samanlaista hoitoa, ja hoitoa annettaisiin yhdenmukaisin kriteerein, Jaana Ylä-Mononen perustelee.

- Huuhtasen malliin vain ei poliittinen rohkeus ainakaan nyt riitä. Jos se ei toteudu, terveydenhuolto pitäisi järjestää vähintään sairaanhoitopiirin kokoisissa hallinnollisissa yksiköissä, jotta päästäisiin nykyisestä sirpaleisuudesta. Nyt joka kunta voi toteuttaa omia mallejaan.

Kansanterveystyö jäi mopen osalle

Jaana Ylä-Mononen otaksuu, että suurin syy terveydenhuollon uudistuksiin 1970-luvulla oli halu nostaa kansanterveystyö ykkösasiaksi:

- Taustalla oli huikea ajatus, että satunnaisesta riisitaudin ja tuberkuloosin etsinnästä siirrytään aktiiviseen koko väestön kansanterveystyöhön, edistämään terveyttä ja ehkäisemään sairautta. Työnkuvan muutoksessa ja erikoissairaanhoidon paineessa tämä ajatus on kuitenkin jäänyt mopen osalle.

Lääkärin työtä uudistus kuitenkin muutti ratkaisevasti:

- Tämä hiljalleen paisunut paperityön määrä on varmasti lähtöisin 1970-luvulta. Kunnanlääkärien aikana dokumentaatiovelvollisuus oli varsin vähäinen: kun potilas siirtyi eläkkeelle, lääkäri kirjoitti, että hänet siirretään eläkkeelle. Nyt kaikki on selvitettävä, dokumentoitava, tutkittava ja arvioitava.

Valtava paperityö on karhunpalvelus niille lääkäreille, jotka haluaisivat tehdä potilastyötä. Se myös rapauttaa julkista terveydenhoitojärjestelmää: lääkärin työ on raskasta valtaosin siksi, että hänen pitää tehdä muuta kuin hoitaa potilasta.

Lääkärin tämän hetken suurimpana ongelmana Jaana Ylä-Mononen kuitenkin pitää sitä, ettei erikoissairaanhoidon palvelua saada riittävän nopeasti, kun sitä tarvitaan.

- Olen saanut 1980-luvulla Tampereen lääketieteellisessä tiedekunnassa erittäin hyvän yleislääkärikoulutuksen, ja minulle on opetettu, että yleislääkäri on tämän sairaanhoito-orkesterin kapellimestari: että yleislääkärin ja samalla perusterveydenhuollon käytettävissä on myös koko erikoissairaanhoidon patteri. Tämä kaunis ajatus onnahtaa joka kerran, kun erikoissairaanhoidon palvelua ei ole saatavissa silloin, kun sitä tarvitaan.