Lääkärin Suomi 100/84. Ongelmalähtöinen oppiminen lääkärikoulutuksessa
Kliininen opetus on edelleen yksi lääkärikoulutuksen kulmakivi, jossa opiskelijat pääsevät myös itse suorittamaan toimenpiteitä. Kuvassa ovat lääketieteen opiskelijat Marianne Niittyvuopio ja Lauri Bolszak sekä kliininen opettaja Terhi Tapiainen (vas.) Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuonna 2010.
Lääketieteellisissä tiedekunnissa toteutettiin 1990- ja 2000-luvuilla laaja laadullinen ja pedagoginen uudistus, joka koski opintojen sisältöä ja opetusmenetelmiä. Tavoitteena oli luoda vahvempi pohja yleislääkärin työhön, kaventaa eri oppiaineiden välisiä raja-aitoja ja hallita kasvanutta tietomäärää.
Taustalla oli huomion kiinnittyminen yliopisto-opiskelijoiden oppimisprosessiin. Lääkärikoulutukseen tuotiin opiskelijakeskeinen opetus ja aktivoivat opetusmenetelmät. Tämä edellytti opettajakunnalta uusia pedagogisia valmiuksia.
Uudistuksen johtavaksi ajatukseksi tuli opintokokonaisuuksien integrointi ja ongelmalähtöinen oppiminen (problem-based-learning, PBL), joista oli Suomessa keskusteltu jo 1970-luvulla kansainvälisten esimerkkien pohjalta. Opetuksessa siirryttiin painottamaan kattavan tietomäärän sijaan peruskäsitteiden ja kokonaisuuksien ymmärtämistä ja tiedon kytkemistä aiemmin opittuun. Lisäksi uudet tietotekniset apuvälineet suuntasivat oppimista tiedon etsimisen ja kriittisen arvioinnin taitoihin.
Ensimmäisenä uuteen opetusohjelmaan siirryttiin Tampereella vuonna 1994, ja vuosikymmenen lopulla opintouudistuksia toteutettiin myös muissa tiedekunnissa. Opintojen eri vaiheita ja erikoisaloja sekä teorian ja käytännön opetusta integroitiin elinryhmä- tai tautikohtaisiksi kokonaisuuksiksi. Niitä opiskeltiin pienryhmissä tuutoriopettajan johdolla ongelmalähtöisesti, jolloin opiskelijan itsenäinen tiedonhaku ja ryhmän keskustelu korostuivat.
Karttunutta tietoa testattiin säännöllisesti opintojen edetessä. Opetuksen laadun mittariksi nousivat käytännön lääkärin työssään tarvitsemat taidot, ja myös potilassuhteen harjoittelua lisättiin.
Jatkuvaa kehitystyötä
Opintouudistus ja PBL-menetelmä herättivät aluksi monenlaisia mielipiteitä. Tiedekunnissa katsottiin opetuksen motivoivan opiskelijoita paremmin ja kehittävän vuorovaikutustaitoja. Kriitikoiden mielestä opiskelijoiden tietopohja taas jäi hataraksi itsenäisissä ja vaihtelevantasoisissa pienryhmissä.
Laaja opintouudistus tuotti kuitenkin lääketieteellisiin tiedekuntiin kulttuurin, jossa opintoja tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti. Moniin tiedekuntiin perustettiin tätä varten erilliset yksiköt.
