Lääkärin Suomi 100/78. Kaikki valta keskusvirastoilta! Lääkintöhallitus lakkautettiin
Keskusvirastojen lakkauttaminen sekä niiden vallan hajauttaminen kuntiin ja ministeriöihin on usein nähty 1990-luvun laman tuotteena. Keskusvirastoihin perustuneen valtiollisen ohjaus- ja suunnittelujärjestelmän alasajo suunniteltiin kuitenkin jo 1980-luvun lopulla. Valtiollinen suunnittelukoneisto sopi huonosti markkinamekanismien, kilpailun ja vapauden nimiin vannovan uuden markkinaliberaalin ajan henkeen.
Suomessa yhtenä merkkipaaluna voidaan nähdä Valtionhallinnon hajauttamiskomitean mietintö vuodelta 1986. Siinä ehdotettiin vallan siirtämistä ministeriölle ja kunnille sekä keskusvirastojen muuttamista näitä avustaviksi laitoksiksi. Terveydenhuollon osalta komitea ehdotti Lääkintöhallituksen ja Sosiaalihallituksen yhdistämistä uudenlaiseksi kehittämis- ja tutkimuskeskukseksi.
Lääkärikunta vastusti kollegiaaliseen perinteeseen nojanneen oman keskusviraston alasajoa, mutta kannatti muuten keskusjohtoisuuden vähentämistä.
Alasajo toteutettiin nopeasti
Keskusvirastomallin alasajo toteutettiin nopeasti Holkerin ja Ahon hallituksien ohjauksessa. Lääkintöhallitus ja Sosiaalihallitus yhdistettiin Sosiaali- ja terveyshallitukseksi 1991. Vuotta myöhemmin oli vuorossa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (STAKES) muodostaminen.
Keskusvirastoilta jääneitä tehtäviä hoitamaan perustettiin seuraavina vuosina Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, Lääkelaitos sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus. Kaaren päässä odotti vielä STAKESin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistäminen vuonna 2009, jolloin muodostettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Näin oli parissa vuosikymmenessä ajettu alas malli, joka oli ollut terveydenhuoltojärjestelmän ytimessä 1600-luvun loppupuolelta saakka.