Lääkärin Suomi 100/75. Irti masennusvuosien kuristusotteesta – lääkärilakko 1984
Syksyllä 1983 kerrottiin Aamulehdessä, että lääkärit aikovat seuraavana keväänä lakkoon. Lehdessä oli haastateltu varapuheenjohtaja Pekka Virtaa, jonka mukaan palkkakuoppaa oli kaivettu 11 vuotta, mutta nyt asiaan tulisi muutos. Kysymys oli myös vapaan työtaisteluoikeuden saamisesta Akavan sisällä.
Nuorten lääkärien puheenjohtaja Taito Pekkarisen mukaan tavoitteena oli "vapautus sopimusjärjestelmän kuristusotteesta". Turussa järjestettiin päivän mittainen työnseisaus tammikuussa 1984. Samoihin aikoihin vahvistettiin liiton työtaistelusääntö ja päätettiin lakkoavustuksen määrästä.
Lakon malliksi päätettiin ottaa porrastaminen paikkakunnittain. Ensimmäisessä vaiheessa mukana olisi muutama yliopistollinen keskussairaala. Toisessa vaiheessa mukaan tulisivat muut keskussairaalat.
Viiden viikon kohdalla lakossa olisi 4000 lääkäriä, ja se riitti kriittisen massan muodostamiseen. Tavoitteeksi kerrottiin raamiratkaisu, jossa turvattaisiin oikeudenmukainen ansiokehitys.
Arvostelua "hyväosaisten kapinoinnista"
Akava antoi työtaisteluvaroituksen 8. maaliskuuta. Tämä kirvoitti lehdistössä arvostelua "hyväosaisten kapinoinnista". Taustalla oli lääkärien nettoansiotason lasku solidaarisen palkkapolitiikan kaudella.
Lakko alkoi huhtikuun 5. päivänä lukuisilla ulosmarsseilla maan suurimmissa sairaaloissa. Lakko jatkui ja laajeni 17. huhtikuuta.
Lääkärilehdessä uskottiin omiin mahdollisuuksiin. Jäsenistö tuki liittoa voimakkaasti. Rikkureita ei ollut havaittu yhtään. Toukokuussa yhteiskunnan mitta alkoi täyttyä. Akavan muista liitoista opettajat poimittiin pois lakosta.
Lääkintöhallitus vetosi lääkärien lakon lopettamisen puolesta. Auroran sairaalan ylilääkäri Johan Ahlqvist arvosteli lakkoa arvellen, että sen seurauksena viranomaiset huomaisivat pärjäävänsä pienemmällä miehityksellä, mikä tulisi heikentämään lääkärien asemaa.
Toukokuussa liitto hylkäsi sovittelija Teuvo Kallion sovintoehdotuksen yksimielisesti. Uusi sovitteluesitys saatiin muutaman päivän päästä. Liiton valtuuskunta hyväksyi sovintoehdotuksen. Liitto kiitti kansalaisia saamastaan tuesta. Ensimmäinen virkaehtosopimusjärjestelmän aikainen lääkärilakko oli päättynyt.