Lääkärin Suomi 100/70. Ensimmäiset ”koeputkilapset” ja lääketieteen etiikka

1980-luku oli vilkkaan eettisen keskustelun aikaa. Suuret kysymykset, kuten tartuntatautien paluu ja eritoten AIDS, elinsiirrot, uusien hoitojen kustannukset, potilaan oikeudet sekä geeni-, sikiö- ja alkiotutkimus ja koeputkihedelmöityshoitojen aloittaminen muuttivat jälleen lääkärin työn eettistä luonnetta.

Hedelmöityshoidoista keskusteltiin etenkin heterologisen inseminaation sekä luovuttajan oikeuksien ja anonymiteetin näkökulmasta – Lääkäriliitto päätyi näkemykseen, että luovuttaja oli pidettävä salassa.

Ensimmäinen in vitro -fertilisaation (IVF) avulla aikaansaatu lapsi syntyi Suomessa keväällä 1984. Kysymyksiä herätti se, missä vaiheessa ihmisalkiota piti ryhtyä suojelemaan ja kuinka kauan alkiota sai pitää keinotekoisesti hengissä ihmiskehon ulkopuolella.

Lisääntymistä ja alkiotutkimusta pohtinut englantilainen Warnockin komitea määritteli aikarajaksi 14 vuorokautta. Myös monisikiöisten raskauksien, yksinäisten äitien ja ylimääräisten alkioiden ongelmaa pohdittiin.

Vuonna 1984 järjestetty eettisiä kysymyksiä käsitellyt Helsingin kongressi totesi koeputkihedelmöityksen olevan hyväksytty hoitomuoto. Myös Kela hyväksyi (homologisen) IVF:n korvattavien toimenpiteiden joukkoon.