Lääkärin Suomi 100/7. Lääkärien seuroja ja yhdistyksiä – 1910-luvun uutuutena erikoislääkäri- yhdistykset
Kollegiaalinen järjestäytyminen on kuulunut lääkärikunnan toimintaan jo ajoilta ennen Hippokratesta. Lääkärikunnan nykyisistä seuroista vanhin on Finska Läkaresällskapet, joka perustettiin vuonna 1835. Saman vuosisadan lopulla kieliriita jakoi lääkärikunnan ja FLS sai haastajakseen Duodecimin.
1900-luvun alussa lääkärikunnassa koettiin, ettei ammattikunnan etuja voitaisi edistää pelkästään tieteellisten seurojen kautta. Näin vuonna 1910 perustettiin Suomen (yleinen) Lääkäriliitto.
Lääkärimäärän kasvaessa lääkärit alkoivat 1900-luvun vaihteen molemmin puolin perustaa paikallisia yhdistyksiä. Edelläkävijöitä olivat turkulaiset, joiden Åbo Läkareförening oli perustettu jo 1859.
Toisin kuin muualla Euroopassa, ei Suomeen syntynyt toimi- ja erityisalayhdistyksiä ennen kansallista järjestäytymistä. Ainoana poikkeuksena oli vuosisadan alussa perustettu Sairashuonelääkärien yhdistys.
Ensimmäiset erikoislääkäriyhdistykset syntyivät 1910-luvulla, jolloin toimintansa aloittivat silmälääkärien, psykiatrien ja ihotautilääkärien yhdistykset.