Lääkärin Suomi 100/6. Lääkäriliiton kollegiaalisuuslausunto täyttää sata vuotta
Hyvän kollegiaalisuuden on katsottu edistävän lääkärien yhteistyötä jokapäiväisessä sairaalatyössä. Kuva on potilasosastolta Helsingin lastensairaalasta 1920-luvulta. Kuvan keskellä on ylilääkäri Arvo Ylppö.
Kuva: Yliopistomuseo/Orionin arkisto
"Jokaisen Liiton jäsenen tulee tointansa harjoittaessaan pitää mielessään sen ylevä tarkoitusperä ja noudattamalla vakavaa ja arvokasta käytöstapaa uurastaa ammattikuntansa kunnian ja arvon edistämistä sekä osoittaa toimiveljiään kohtaan asianmukaista hienotunteisuutta."
Näin kuuluivat Lääkäriliiton vuonna 1917 hyväksymän kollegiaalisuuslausunnon alkusanat. Lausunto oli tarkoitettu ohjaukseksi jäsenille "arvonmukaisen hengen ja hyvän toveruuden" ylläpitämiseksi. Se sisälsi ohjeita vaitiolovelvollisuudesta, toisen lääkärin potilaan hoitamisesta, konsultaatioista ja palkkioista.
Kollegiaalisuusohjeiden syntyyn liittyi vilkas keskustelu. Lääkäriliitossa oli alusta alkaen ollut kunnia- ja sovintotuomioistuin. Sen tehtävänä oli käsitellä tapaukset, joissa lääkäri oli käyttäytynyt huonosti tai lääkärit olivat keskenään joutuneet sovittamattomiin ristiriitoihin.
Pian ilmeni tarvetta kirjallisille ohjeille, jotka toimisivat ohjenuorana tuomioistuimelle. Tällaisia eettisiä ohjeistoja oli hyväksytty aiemmin monissa maissa.
Osa lääkäreistä vastusti ohjeita
Kun Lääkäriliitossa keskusteltiin ohjeista ensimmäisen kerran vuonna 1913, osa lääkäreistä vastusti niiden hyväksymistä. Heidän mielestään arvonmukaisen käytöksen olisi pitänyt olla itsestään selvää jokaiselle lääkärille, "herrasmiehelle". Kysymys oli hiljaisen tiedon välittymisestä kasvavassa ammattikunnassa.
Ohjeita puolsivat ne, jotka kokivat, että traditioiden välittäminen oli vaikeutunut opiskelijamäärien kasvaessa. Lisäksi lääkärien keskinäinen kilpailu oli lisääntynyt. Maailmansodan kuohut ja Suomen aseman muutos kuitenkin muuttivat lääkärien näkemyksiä.
Kollegiaalisuuslausunto hyväksyttiin vuonna 1917, sillä sen koettiin takaavan hyvien perinteiden jatkumisen murrosaikana.
Lääkäriliitto on siis sadan vuoden ajan muotoillut ammattikunnan näkemystä lääkärin etiikasta. Kollegiaalisuusohjeiden painopiste on aikojen kuluessa muuttunut, mutta ydinajatuksena on koko ajan ollut edistää lääkärien yhteistyötä potilaiden hyväksi.
