Lääkärin Suomi 100/14. Palkattomien virkojen ongelma

1910-luvulta lähtien Helsingin yleiseen sairaalaan sai asettaa vapaaehtoisia, palkattomia avustajalääkäreitä. Tämä synnytti vuosikymmeniä kestäneen ongelman.

Järjestelmän perusteluna oli se, että maassa oli pulaa erikoislääkäreistä. Palkattomissa viroissa nuoret lisensiaatit saattoivat perehtyä erikoisalaansa. Systeemi laajeni ja kattoi 1920-luvun alussa koko maan.

Asiaa käsiteltiin 1917 Lääkäriliiton yleisessä kokouksessa, jossa hyväksyttiin ponsi palkasta vapaaehtoisille avustajalääkäreille.

Kysymys ajankohtaistui jälleen vuonna 1928, kun Helsingin kaupunginvaltuusto teki päätöksen vapaaehtoisten lääkärinvirkojen perustamisesta sairaaloihinsa. Lääkäriliitto totesi voivansa ainoastaan esittää toivomuksen kaupungin sairaaloiden hallitukselle siitä, ettei avoimiksi julistettuja vapaaehtoisten apulaislääkärien virkoja täytettäisi.

Sairaalat eivät suostuneet muuttamaan käytäntöjään

Liiton yleisessä kokouksessa 1929 hyväksyttiin ponsiehdotus, ettei palkattomia lääkäreitä tulisi käyttää, ellei sairaalatyötä kyetä pitämään käynnissä ilman heitä.

Suomen Avustajalääkäriyhdistys oli perustettu vuotta aiemmin puolustamaan nuoria lääkäreitä. Yhdistys ja Lääkäriliitto yrittivät vaikuttaa lääkintöhallitukseen, jotta virat muutettaisiin palkallisiksi tai koko asetus kumottaisiin. Liitto oli kuitenkin asiassa kohtuullisen aseeton, kun sairaalat eivät suostuneet muuttamaan käytäntöjään.

Jatkotoimet jäivät odottamaan aikoja parempia sodan jälkeen.