Historiaa juhlien jälkeen
Juhlavuosina on yleensä tapana luoda katsaus menneeseen ja arvioida samalla tulevaisuuden haasteita. Lääkäriliitossa tämä ajatusmalli omaksuttiin harvinaisen voimakkaasti.
Lääkäriliiton juhlavuosi on päättymässä ja edessä on liiton toisen vuosisadan ensimmäinen vuosipäivä. On tullut aika päättää historia-aiheinen juttusarja ja pysähtyä tarkastelemaan juhlavuoden satoa: minkälaisen vastaanoton juhlakirja sai ja miltä Lääkäriliitto näyttää toisen vuosisatansa alussa.
Historiateoksen historiaa
Erilaisten valmisteluvaiheiden jälkeen Lääkäriliiton historiahanke pyörähti käyntiin keväällä 2007. Pian tutkimuksen parissa työskenteli neljä tutkijaa. Tavoitteeksi asetettiin tieteellisen vertailun kestävä historiateos, jossa lääkärien historiaa käsiteltäisiin mahdollisimman monipuolisesti.
Meille tutkijoille tilanne oli haastava: jokaisella oli käsiteltävänään laajoja kokonaisuuksia, joiden tutkiminen vaatisi valtavien lähdevuorien selvittämistä tiukalla aikataululla. Alusta alkaen oli myös selvää, että tutkimustulokset tulisi esittää rajallisessa sivumäärässä. Historiantutkijan - kuten myös lääkärien - tutkittavana on aina lopulta ihminen kaikkine inhimillisine ominaisuuksineen, jolloin tutkimustyössä joudutaan aina tekemään rajauksia, oletuksia ja valintoja. Kaikkea ei voi tutkia eikä selvittää, vaan diagnoosiin täytyy päästä kohtuullisella aikataululla ja mahdollisimman suurella varmuudella. Monet aineistot, tarinat, ihmiset ja tapahtumat piti jättää myöhempiin tutkimuksiin ja tuleville tutkijoille. Pieni osa tästä yli jääneestä materiaalista löysi tiensä Lääkärilehden juhlavuoden artikkelisarjaan.
Vuosi sitten tähän aikaan painokone pyöri Hämeenlinnassa täydellä teholla ja helmikuun lopulla kirja oli valmis. Tulos oli kirjaimellisesti painavaa tavaraa. Tutkijaryhmä jätti lääkäritalon uupuneena mutta tyytyväisenä työhönsä ja jäi odottamaan kirjan saamaa vastaanottoa. Jäisikö suuri määrä lääkäreitä sairauslomalle kiinnostavasta iltalukemisesta johtuvien ranteiden rasitusvammojen ja väsymyksen seurauksena? Vai johtuisivatko sairauslomat kasvojen ruhjevammoista, joita seurasi kesken lukemisen nukahtamisesta? Kumpikaan skenaarioista ei lopulta toteutunut - saamieni kommenttien mukaan kirjaan on tutustuttu viisaasti pöydän ääressä.
Minkälaisen vastaanoton kirja sitten sai? Julkistamistilaisuus huomioitiin kohtuullisesti tiedotusvälineissä. Allekirjoittanut joutui mm. vastailemaan YLEn tv-uutisten haastattelussa kirjaan mitenkään kuulumattomiin asenteellisiin kysymyksiin. Ensimmäisten kuukausien kirjaesittelyt ja saamani suulliset palautteet kuuluivat pitkään "vauhdikkaita otsikoita ja hienoja kuvia" -lukukokemukseen perustuvat kommentit vaativat hieman enemmän aikaa. Kaikkiaan kirjasta on tähän mennessä julkaistu joitakin katsauksia ja yksi laajempi kirja-arvostelu. Näiden lisäksi olen saanut jonkin verran palautetta suoraan ja välikäsien kautta. Yleisesti palaute on ollut positiivista. Se, että palautteen antajat ovat kiitelleet eri teemalukuja, osoittaa kirjan toimineen toivotusti: jokaiselle on löytynyt jotain kiinnostavaa.
Positiivisen palautteen lisäksi vastaan on tullut tietenkin joitakin kriittisiä kommentteja, joissa on kritisoitu erityisesti rajauksia ja yksittäisiä tietovirheitä. Rajauksiin liittyvä kritiikki on ymmärrettävää ja historiateoksien arvostelujen vakiotavaraa. Miksi jotain tiettyä erityisalaa tms. ei ole käsitelty laajemmin? Miksi jonkun merkittävän lääkärin teot eivät näy kirjassa? Kuka rajaukset on tehnyt? Rajauksiin liittyvä kritiikki on usein aiheellista: moni kirjasta jäänyt lääkäri ja asiakokonaisuus olisi epäilemättä ansainnut paikkansa lääkärikunnan historiasta kertovassa teoksessa. Valitettavasti paksuunkin kirjaan mahtuu vain rajallinen määrä tietoa. Juhlakirjan rajaukset ja tulkinnat ovat tutkijoiden näkemyksiä kokonaisuuden kannalta merkittävistä asioista, kirjan kansien väliin mahtuvissa rajoissa.
Laajaan teokseen on myös jäänyt joitakin harmittavia asiavirheitä - kuten sivun 324 kuvatekstin tiedot - mutta määräänsä enempää ei näitäkään ole raportoitu. Kaikkiaan saamani palautteen mukaan tulokseen voi olla tyytyväinen.
Lääkäriliitto teki merkittävän kulttuuriteon antaessaan ammattitutkijoille mahdollisuuden tutkia ja kirjoittaa merkittävän ammattiryhmän historiaa. Harvalla ammattikunnalla on yhtä laajaa historiantutkimusta oman identiteettinsä ja professionsa tueksi. Toivottavasti teos herättää jatkossakin ajatuksia niin puolesta kuin vastaan, ja antaa siten lääkärikunnalle työkaluja pohtia menneisyyttään ja tulevaisuuttaan.
Lääkäriliiton historia - nyt
"Laajoissa lääkäripiireissä on, varsinkin viimeisen Suomen Lääkäriliiton yleisen kokouksen jälkeen herännyt vakavia epäilyksiä Liiton sääntöjen mukaisen järjestysmuodon soveltuvuudesta nykyisiin oloihin. Voimassa olevan säännöthän ovat oleellisilta osiltaan peräisin ajaltaan, jolloin maamme lääkärikunta oli jäsenmäärältään varsin pieni ja homogeenisempi, verrattuna siihen mitä se nyt on. Sen lisäksi ovat olosuhteet tänä aikana muutenkin suuresti muuttuneet."
Tampereen Lääkäriseuran kirje 3.1.1947
Juhlavuosina on yleensä tapana luoda katsaus menneeseen ja arvioida samalla tulevaisuuden haasteita. Lääkäriliitossa tämä ajatusmalli omaksuttiin harvinaisen voimakkaasti. Juhlavuoden aikana ei tyydytty kilistelemään laseja menneitä muistellen, vaan toteutettiin laaja-alainen strateginen arviointi, jonka seurauksena monia pitkäaikaisia rakenteita ja toimintamalleja ollaan muuttamassa kovalla kädellä. Historia on kasvuala: jo nyt Lääkäriliiton 150-vuotishistorian kirjoittajilla on käytössään kokonaan uudenlaista arvioitavaa. Entä miltä nyt käynnissä olevat uudistukset näyttävät historian valossa ensimmäisen satavuotistaipaleen jälkeen?
Uuden strategian ehkä näkyvin uudistus on pyrkimys siirtää toiminnan painopistettä pääkaupungista yliopistopaikkakunnille ja siten lähemmäksi jäsenkuntaa. Lääkäriliitossa on sadan vuoden aikana jouduttu Paasikiven tavoin moneen kertaan toteamaan Suomen maantiede realiteettina otettavaksi haasteeksi - tosin lääkärien osalta tämä on tarkoittanut erityisesti maan sisäisiä rakenteita. Miten edistää lääkärien etuja ja ylläpitää lääkärikunnan arvon mukaista henkeä ja hyvää toveruutta maassa, jossa etäisyydet ovat suuria ja lääkärit väestön tavoin hajaantuneet laajalle alueelle? Tämän vuoden alusta voimaan tullut, ja nyt rakenteilla oleva alueellinen järjestelmä ei ole ensimmäinen kerta, kun Lääkäriliitossa haetaan ratkaisua maantieteellisiin ongelmiin.
Lääkäriliiton perustamisvaiheessa käytettiin paljon aikaa edustuksellisten ongelmien ratkaisemiseen. Perustajat ymmärsivät hyvin, että ilman erityisjärjestelyjä liitosta tulisi helposti helsinkiläinen herrakerho. Pitkät etäisyydet ja ammatinharjoittamismuodot estivät maaseudun ja kaukaisten kaupunkien lääkärien saapumisen Helsinkiin, joten yhteenkuuluvuuden tunnetta, kaikkien äänen kuuluvutta ja ammattikunnan etujen ajamista piti edistää monin ratkaisuin: hallitusta valvomaan asetettiin alueellisista edustajista koostunut luottamusneuvosto, omasta julkaisusta toivottiin yleistä keskustelukanavaa, yleisiä kokouksia pyrittiin järjestämään muissakin kaupungeissa ja erityisen paljon toivoa pantiin eri puolilla maata syntyneisiin alueellisiin yhdistyksiin. Käytännössä järjestelyt jäivät ensimmäisinä vuosikymmeninä hajanaisiksi ja vähän käytetyiksi. Olemassaolollaan ne kuitenkin tarjosivat halukkaille mahdollisuuden osallistua keskusteluun ja liiton toimintaan - ja järjestäytymisaste pysyi korkeana myös Helsingin ulkopuolella.
Toisen maailmansodan jälkeen aika oli kypsä Lääkäriliiton ensimmäiseen suurempaan organisaatiouudistukseen. Lääkärien määrä oli kasvanut eikä vanha järjestelmä taannut enää kaikkien äänen kuulumista. Samalla suomalainen yhteiskunta oli siirtymässä laajojen yhteiskunnallisten uudistuksien aikaan ja työmarkkinoilla oli syntymässä kansallisia sopimusjärjestelmiä, joten vaikuttamisen painopiste oli siirtymässä entistä voimakkaammin pääkaupunkiin.
1940-luvun strategiatyöhön osallistuivat voimakkaasti mm. eräät alueelliset yhdistykset ja NLY. Suunnitteluvaiheessa pohdittiin muun muassa liittojärjestömallia, jossa liitto olisi koostunut alueellisista ja erikoisalapohjaisista yhdistyksistä. Lopulta päädyttiin kuitenkin malliin, jota nyt on osittain muutettu. Edustuksellisuuden varmistamiseksi valittiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valtuuskunta, jonka voimasuhteiden mukaisesti muodostettiin hallitus. Hallituksen avuksi asioiden valmistelua varten perustettiin valiokuntajärjestelmä.
Edustuksellisen keskusorganisaation lisäksi uudistuksella pyrittiin siirtämään toimintaa entistä selkeämmin alueellisille aktiiveille. Liitolle perustettiin kokonaan uudenlainen alueosasto-organisaatio ja yhteydet vanhoihin alueellisiin lääkäriyhdistyksiin katkaistiin. Uusien alaosastojen varalle laskettiin aluksi paljon ja niille annettiin muun muassa keskeisiä kollegiaalisia ja kurinpidollisia tehtäviä. Alueellisen toiminnan aktiivisuus vaihteli kuitenkin suuresti, eikä toiminnan tavoitteista tuntunut olevan erityisen selvää näkemystä. Jo 1950-luvun aikana kävi ilmi, etteivät alueosastot pystyneet vastaamaan haasteeseen.
Tänään olemme jälleen uuden ajan kynnyksellä
Vielä 1950-luvulla valtuuskunta muodostui pitkälti alueelliselta pohjalta, mutta tämän jälkeen merkittävämmäksi jakajaksi osoittautuivat ammatilliset lähtökohdat. Kun samalla yhteiskunnallinen päätöksenteko keskittyi entistä enemmän pääkaupunkiin ja liikenneyhteydet paranivat, oli ymmärrettävää että Lääkäriliiton toimintakin keskittyi seuraavina vuosikymmeninä Helsinkiin.
Tänään olemme jälleen uuden ajan kynnyksellä. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana keskitettyjä järjestelmiä on purettu niin terveyspolitiikan kuin työmarkkinapolitiikankin puolella ja päätöksentekoa on siirretty jälleen alueellisille yksiköille. Samalla lääkärikunnan koko on nopeassa kasvussa, keski-ikä laskemassa ja tätä kautta ehkä sosioekonominen asemakin muuttumassa. Jotta Lääkäriliitto voi jatkossakin edustaa lääkärien etuja ja toimia samalla voimakkaana yhteisöllisyyden ylläpitäjänä, pitää sen toiminnan painopisteitä muuttaa uuden ajan mukaisesti - katse on käännetty pääkaupungin lisäksi yliopistokaupunkeihin. Aika näyttää, onnistutaanko alueellisen toiminnan kehittämisessä paremmin kuin sodan jälkeisessä uudistuksessa. Ainakin toinen vuosisata on aloitettu yhtä aktiivisella ja kunnianhimoisella toiminnalla kuin ensimmäinenkin.
