Käytännön lääkäri on työssään naimisissa moraalin kanssa, halusi hän sitä tai ei. Moraali kulkee puolison tavoin käsi kädessä, päivästä toiseen, sivuseikasta toiseen ja päätöksestä toiseen.

Esimerkkinä työn moraalisidonnaisuudesta toimii vastasyntyneen kotiuttaminen. Kyseessä on liukuhihnamainen terveystarkastus, jonka sivutuotteina sikiää arvaamattomia eettisiä kysymyksiä. Miten suhtautua lastenlääkärinä äitiin, joka on raskauden aikana tupakoinut säännöllisesti ja päivänselvästi aikoo jatkaa tätä myös imettäessään? Millaisen kannan ottaisi perheeseen, joka raastuvalla uhaten vaatii vauvan kotiuttamista aivan liian aikaisessa vaiheessa? Miten kääntää luomuäidin pää myönteiseksi viralliselle rokotusohjelmalle, jotta hänenkin vastasyntyneensä saisi yhteiskunnan lahjoittaman infektiosuojan?

Käytännön moraaliin tutustutaan ensimmäisillä kliinisillä kursseilla, kun opetushoitaja alkaa takoa kandidaatin päähän hygieenistä omaatuntoa. Jokainen vastaa itse omasta steriliteetistään, hän paasaa ja jatkaa, ettei ketään erikseen vahdita, vaan jokaisen tulee oma-aloitteisesti vaihtaa tärväämänsä leikkausvaateparsi puhtaaseen. Vähitellen opitaan, että syvällisen moraalin tiellä kulkeva toimii aina saman kaavan mukaan. Mutta näin ajattelevaa odottelee varsinainen eettinen hetteikkö.

Arjessa on vain makuasia, onko moraalin suoraselkäinen ilmaisu armotonta niuhottamista vai määrätietoista oikein tekemistä. Lastenlääkäri voi kehottaa tupakoivaa äitiä edes vähentämään sitä lapsensa hyvinvoinnin nimissä. Tuore äiti kokeekin tämän hyvin voimakkaana kannanottona hänen arviointi- ja kasvatuskykyynsä, erittäin ei-pyydettynä neuvomisena ja viime kädessä pyrkimyksenä hänen oikeuksiensa rajoittamiseen. Moraaliaan noudattanut lääkäri saakin havaita muuttuneensa moralistiksi.

Moralismi on Thomas Mooren mukaan moraalia vailla sielua. Se on moraalia oireena, neuroottinen kompleksi, joka valtaa ihmisen ja hämärtää arviointikyvyn. Moralismi ei ole aitoa moraalia, vaan epäonnistunut yritys olla syvästi moraalinen. Hänen mukaansa miellyttävän moraalisen elämäntavan luominen on osa sielun luomista, ja kaikkien on käytävä läpi sarja alkemistisia prosesseja, jotta moralismi muuttuisi syväksi moraaliksi.

Palataksemme lastenlääkärin kamppailuun: hänen näkökulmastaan liian varhain kotiin lähtevä perhe on täysin moraaliton. Syiksi varhaiseen kotiutumiseen äiti ± isä esittävät vaihtelevin käsittein muun perheen hyvinvointia. Pääosia näyttelevät äidin nukkumisvaikeudet, muitten lasten hoito-ongelmat ja monimuotoinen sairaalavastaisuus. "Ette te voi meitä täällä väkisin pitää", on lopulta yleinen kuittaus lääkärin jokapäiväiseen virteen sydänvioista, keltaisuudesta, hypotermiasta ynnä muista vauvaa uhkaavista sairauksista. Lastenlääkärin ylle puetaan medisiinisen vallankäyttäjän viitta, ja moraalinen ongelma siirtyy kepeästi vaatimukseksi hänen työnsä laadun heikentämisestä.

Vai onko näin? Millä oikeudella lastenlääkäri esittää mokoman vaateensa, joka vain hankaloittaa perheen elämää? Todennäköisyys uhkakuvien realisoitumisesta on kuitenkin aika pieni. Tulisiko lastenlääkärin vain nöyrästi hyväksyä konsultin roolinsa, ja antaa omaisten itse kertoa, mikä vauvalle on parasta? Ja lopuksi kuitenkin kysytään, että kuka tästä vastaa.

Lääkärikunnan moraali kiemurtelee laajemmissakin vaikeuksissa. Kenen moraali enää kestää aloittaa yhtään ainoaa hoitoa tai määrätä mitään tutkimusta ilman selkeää EBM-näyttöä? Taakse ovat jääneet ne ajat, jolloin asiat tehtiin näin, koska "meillä aina on ollut tapana tehdä näin". Kuitenkin moraalisesti suoraselkäistä kollegaa ahdistellaan tällä fraasilla joka kerta, kun hän yrittää aloittaa uuden käytännön. Lääketieteen todistettua moraalista rappiota vahditaan monien toimikuntien alati mutkistuvilla ohjeilla.

Kuka enää voi ottaa vilpittömän asenteen potilaitten hoitoon, kun "primum est, non nocere" on pelkistynyt karkeaksi yleistykseksi? Lohduttavasti moraalisuus kuitenkin kumpuaa yhtä monimuotoisena kuin elämä itse. Moraali ei ole vain väline, jolla asetetaan rajoja, eikä se ole hallintakeino. Moraali ei myöskään ole helposti hallittava asia, vaan muuttuva ja epätäydellinen. Myös lääkärin moraalia kaivataan edelleen, vaikka sitä rapauttaville ristiriidoille ei loppua näykään.