Yhteiskuntavastuullisuus ja edunvalvonta

Ammattijärjestön keskeisin tehtävä on jäsentensä ansio- ja muu edunvalvonta. Lääkäriliitto hoitaa tätä tehtävää tehokkaasti, mutta samalla on oivallettu tehokkuuden edellyttävän myös yhteisen edun ajamista, yhteiskuntavastuullista toimintaa (1).

Jos jokin organisaatio osoittautuu luotettavaksi asiantuntijaksi ja pyrkii edistämään alan kehitystä, sitä kuunnellaan, ja myös sen omat pyrkimykset saavat osakseen ymmärrystä.

Lääkäriliitto pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan ajankohdan merkittäviin asioihin kuten perusterveydenhuollon ahdinkoon, lääkärikoulutuksen laatuun ja lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksen turvaamiseen. Muita vaikutuskohteita ovat eutanasiakysymys, mielenterveyspalveluiden niukkuus, medikalisaatio, saattohoito ja uskomushoidot.

Kaikki nämä osa-alueet ovat tärkeitä, mutta laajasta joukosta on valittava ”keihäänkärki”, asia, jota kulloinkin erityisesti halutaan edistää ja tuoda julkisuuteen.

Nykyiseen perusterveydenhuollon ahdinkoon liittyen omalääkärimalli on valittu tämänhetkiseksi ”keihäänkärjeksi”. Liitto on jo pitkään intensiivisesti ajanut omalääkärimallia. Tänä syksynä sen ääni on vihdoin alkanut kuulua laajemmin, jopa maan hallitus on lupaillut mallin toteutuvan kautensa aikana. Omalääkärimallissa on oleellista, että saman yleislääkärin hoitaessa potilasta syntyy lääkärin ja potilaan hoitosuhteen jatkuvuus. Tieteellinen näyttö osoittaa, että tällöin hoidon laatu paranee ja sairastuvuus ja kuolleisuus vähenevät, potilaat ovat tyytyväisempiä ja terveydenhuollon kustannukset pienenevät (2).

Ilman tieteellistä näyttöäkin on helppo uskoa, että potilaan hoito yhden lääkärin toimesta on tehokkaampaa kuin alati vaihtuvien lääkäreiden toimesta, kun potilaan tarinaa ei tarvitse aina aloittaa alusta. Siksi onkin paradoksaalista, että omalääkärimallia ei ole saatu aikaan, ja vieläkin viivytellään.

Professori Juha Auvinen, yksi omalääkäriselvityksen (2) tekijöistä arvioi äskettäin, että jokaiselle suomalaiselle voidaan nimetä omalääkäri vuoteen 2030 mennessä, jolloin omalääkärillä olisi vastuullaan 1 200 potilasta. Hän arvioi mallin toteuttamisen maksavan 160 miljoonaa euroa vuositasolla, ja 200 miljoonaa euroa, jos ammatinharjoittajamalli otetaan lisäksi käyttöön.

Mediuutisten haastattelema terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen on jo ehtinyt epäillä tätä arviota (”Käytännön toteutus ja siihen liittyvät kustannukset ovat tällaista yksinkertaista laskelmaa monimutkaisempi kysymys”). Hänen mukaansa laajat kokeilut ovat näin suuressa muutoksessa ensin tarpeen. Laajat kokeilut on kuitenkin tehty jo aikaisemmin, vuosina 1985–1993 (2), minkä jälkeen Aki Linden on kansanedustana ja ministerinä ajanut asiaa. Aikaisempien kokeilujen tulokset olivat hyviä, mutta malli kariutui, kun potilaita alkoi olla lääkäriä kohden liikaa. Lääkärit alkoivat siirtyä terveyskeskuksista työterveyshuoltoon ja erikoissairaanhoitoon.

Lääkäriliiton mielestä omalääkärimalliin voidaan siirtyä nyt, ei välttämättä yhdellä rysäyksellä, vaan tarvittaessa vähitellen. Tämä on liiton tämänhetkisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen ”keihäänkärki”.