Virtahepo Lääkäritalossa
Lääkäriliitto nostaa uudessa podcast-sarjassa esiin terveydenhuollon pirullisia ongelmia.
Liitto aloittaa Lääkärilehdessä uuden podcast-sarjan, jonka nimenä on Virtahepo Lääkäritalossa. Ensimmäinen jakso on kuultavissa maaliskuun puolivälissä. Siinä toiminnanjohtaja Janne Aaltonen ja viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja keskustelevat siitä, miksi terveydenhuolto on niin haastavaa.
– Sarjan tarkoituksena on herätellä keskustelua vaikeista asioista, kuten hyvinvointialueiden rahoituskriisistä, hoidon saatavuuden ongelmista tai eri ammattiryhmien välisistä ristiriidoista. Podcasteissa terveydenhuollon asiantuntijat pyrkivät esittämään ratkaisuja näihin pirullisiin ongelmiin, kertoo Korkeaoja.
Terveydenhuollossa tarvitaan visioita ja valmiutta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Korkeaojan mukaan osasyy siihen, että päätöksiä ei synny, on se, ettei ole esitetty oikeita kysymyksiä, eikä ole yhteistä näkemystä siitä tavoitetilasta, mihin pyritään.
– Kaikkea halutaan saada nopeasti, laadukkaasti ja halvalla. Harvoin nämä kolme voivat toteutua yhdellä kertaa. Mutta päättäjät harvemmin osaavat tai haluavat vastata esimerkiksi siihen, säästetäänkö saatavuudesta vai laadusta, Korkeaoja sanoo.
Podcast-sarjan jaksot ovat noin puolen tunnin pituisia. Jaksoja on tarkoitus tehdä vähintään kahdeksan kevään ja syksyn aikana. Osa jaksoista korvataan mahdollisesti seminaareilla tai webinaareilla.
– Sarja on suunnattu ensisijaisesti lääkäreille, mutta toivomme, että sitä kuuntelevat myös päättäjät, media ja muut, Korkeaoja sanoo.
Podcasteihin pääset käsiksi Lääkärilehden verkkosivujen ylävalikon kautta . Uusimmat podcastit näkyvät myös oikeassa sivupalkissa.