Väärä paikka säästää
Vanhat sanonnat ovat pitkän ja kokemusperäisen viisauden tuotetta. Aika moni pitää edelleen paikkansa. Köyhän ei kannata ostaa halpaa – kiinalaisten halpamuotikauppojen suosiosta päätellen on tämä viisaus unohdettu.
Kun rakensimme vuosia sitten omakotitaloamme, jäi elämään sanonta ”se on väärä paikka säästää”.
Rakentamisessa perustuksissa ei kannattanut säästää, ei eristeissä, ei materiaaleissa ylipäätään. Ammattitaitoiseen henkilökuntaan kannatti satsata, sillä tunnetusti yhden markan mies tekee kahden markan vahingon. Kun runkovaiheen jälkeen oltiin sisustusvaiheessa, alkoi kova miettiminen, ottaisinko kuitenkin sen halvemman keittiön ja halvemmat parketit.
Rakennuksen valmistuttua ovat kaikki kompromissina tehdyt sisustusratkaisut harmittaneet. Sisustus on silmien alla koko ajan.
Miksi en ottanut sitä, mitä oikeasti halusin, vaan tyydyin kompromissiin?
Nyt hyvinvointialueet ovat kovan paikan edessä. Säästöt pitää tehdä seuraavan kolmen vuoden aikana. Säästäminen ei ole helppoa: kiinteät kulut rakennuksista ovat jo hurjat, samoin laitteiden kulut. Henkilöstön kulut tuntuvat olevan ainoa, mistä voi nopealla tahdilla koittaa nipistää.
Rohkenen kuitenkin väittää, että terveydenhuollon henkilöstöstä säästäminen on julkisella väärä paikka säästää. Hoitoon pääsyyn on tarvetta ja hoitojonoja on olemassa.
Miten potilaat hoidettaisiin, jos lääkärit, hoitajat sekä avustava henkilöstö lomautettaisiin?
Ennaltaehkäisyyn panostaminen on nyt jo melko pientä, nykyisellään siihen laitetaan vain n. 4 % kustannuksista. Hoito keskittyy liikaa olemassa olevien ongelmien hoitamiseen. Tutkimuksen valossa ainoa toistaiseksi toimiva tapa säästää terveydenhuollon kuluja, on panostaa ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisy on siis väärä paikka säästää!
Ainoa oikea säästämisen paikka on karsia vähähyötyisiä hoitoja. Julkisen puolen lääkäri joutuu vaativan tehtävän eteen perustellessaan potilaalle jostakin tutkimuksesta tai hoidosta pidättäytymistä.
Samaan aikaan mainokset kertovat erilaisista tutkimuspaketeista ja kuvantamisia, koska ”on kiva tietää, missä mennään”. Jos tutkimus ei vaikuta lääkärin päätöksentekoon, ei sitä tarvita. Esimerkkinä selkäkipu: kuvantamista tarvitaan, jos epäillään murtumaa tai vaivan olevan niin hankala, että tarvitaan selkäleikkausta. Jos lääkärin tekemät perusteelliset vastaanottohavainnot ja tutkimukset viittaavat ns. tavalliseen selkäkipuun, ei kuvantaminen tuo mitään lisää.
Toinen esimerkki on koholla olevat maksa-arvot. Kokenut kollega opasti minua aikoinaan tällaisen ongelman lähestymisessä ns. tarkennetulla anamneesilla. ”Kertoisitteko nyt rehellisesti käyttämänne alkoholimäärän, jotta voisimme mahdollisesti välttyä monilta kalliilta ja kivuliailtakin jatkotutkimuksilta”.
Nyt kun tutkimusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat, niin hyvä lääkäri ei tee ”kaikkea mahdollista”, vaan vain sen, mikä on oikeasti tarpeen.
Kustannuksia on pakko miettiä – kustannustehokkuus on hoidon laadun yksi kuudesta elementistä.
Mikä olisi Sinusta oikea paikka säästää?
