Jäsen

Uutta: Omaishoitovapaa 

Uutena elementtinä työsopimuslakiin sisältyy säännös omaishoitovapaasta. Työntekijällä on oikeus saada omaishoitovapaata enintään viisi työpäivää kalenterivuodessa. Vapaata voi halutessa pitää useammassa jaksossa kokonaisina työpäivinä.

Hannele Pöyry

Omaishoitovapaa täydentää muita perhevapaasäännöksiä, eli säännökset sairaan lapsen hoitovapaasta sekä poissaolot pakottavista perhesyistä tai perheenjäsenen tai muun läheisen hoitamiseksi ovat myös työntekijän käytettävissä. 

Vapaa on tarkoitettu henkilökohtaisen avun tai tuen tarjoamiseksi työntekijän omaiselle tai samassa taloudessa asuvalle läheiselle. Vapaan saamisen edellytys on, että omainen tai läheinen tarvitsee työntekijän välitöntä läsnäoloa vakavan sairauden tai vakavan vamman vuoksi. Omaisella tarkoitetaan työntekijän lasta, vanhempaa, avio- ja avopuolisoa sekä työntekijän kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa. Samassa taloudessa asuva läheinen voi olla esimerkiksi työntekijän puolison lapsi.

Edellytykset vapaalle ovat tapauskohtaiset, mutta tiukat. Oikeus omaishoitovapaaseen edellyttää sitä, että työntekijän välitön läsnäolo on tarpeen sen vuoksi, että omainen tai läheinen tarvitsee paljon apua joko fyysisen tai henkisen toimintakyvyn huomattavan vajauksen takia.

Avun tarve voi liittyä esimerkiksi siihen, ettei omainen tai läheinen selviydy yksin päivittäisten asioiden hoitamisesta ja avun tarve on äkillistä niin, ettei omaiselle ehditä hankkimaan ulkopuolista apua. Päivittäisissä asioissa avustamisen tarve voi liittyä esimerkiksi lääkityksestä huolehtimiseen, sairaalakäynnille saattamiseen tai palveluiden hankkimiseen omaisen palatessa kotiin sairaalahoidosta.

Myös saattohoitoon osallistuminen oikeuttaa omaishoitovapaaseen.

Omaishoitovapaa on palkaton

Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle omaishoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista.

Lue myös

Työntekijän tulee esittää luotettava selvitys poissaolon perusteesta, jos työnantaja sitä pyytää. Käytännössä selvitys tarkoittaa työntekijän vapaamuotoista selitystä siitä, millaista apua tai tukea hänen on tarpeen antaa omaiselleen.

Omaista koskevan lääkärinlausunnon toimittaminen työnantajalle on mahdollista vain omaisen nimenomaisen suostumuksen perusteella. Lain perusteluissa on nimenomaisesti todettu, ettei ole perusteltua edellyttää lääkärin suorittamaa toimintakyvyn arviointia terveydenhuollon tarpeettoman kuormituksen välttämiseksi – työntekijän selvityksen tulee siis lähtökohtaisesti riittää.

Omaishoitovapaa on palkaton, ellei muusta sovita. Onkin todennäköistä, että työntekijät hyödyntävät omaisen hoitamisessa esimerkiksi vuosilomapäiviä, lomanrahanvaihtovapaita, saldovapaita tai työajan joustoja – ne ovat edelleenkin työntekijän käytettävissä eivätkä edellytä edellä selostettua selvitystä omaisen avun ja tuen tarpeesta. 

Kirjoittaja on Lääkäriliiton lakimies.

Kirjoittaja

Hannele Pöyry

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030