Jäsen

Uuteen palkkausjärjestelmään siirtyminen takkuilee

Sopimusta on noudatettava, korostaa liitto.

Sari Kosonen

Lääkärisopimukseen tehtiin viime vuonna suuri uudistus: uraporrasjärjestelmä korvaa tehtäväkohtaiset palkat. Uuteen järjestelmään siirtymiseen annettiin aikaa 31.12.2023 asti.

Kaikki hyvinvointialueet eivät ole pysyneet aikataulussa.

– Joillakin alueilla uraporrasjärjestelmää jo sovelletaan, mutta osalla siirtymä on yhä kesken. Tilannetta mutkistaa se, että samalla tehdään palkkojen harmonisaatiota, kertoo Lääkäriliiton Työmarkkinatoimialan johtaja Timo Kaukonen .

Ongelmia on erityisesti perusterveydenhuollossa, jossa eri kunnilla oli käytössä monenlaisia palkkausjärjestelmiä kokonaispalkoista suoritepalkkapainotteisiin. Sairaaloissa on edetty sujuvammin, koska niissä erilaisuuksia oli vähemmän.

Iso ongelma on myös se, jotkut hyvinvointialueet pyrkivät tilanteen varjolla polkemaan palkkoja. Näin haetaan ilmeisesti kustannussäästöjä talouskurimuksessa.

– Uusia työntekijöitä pyritään rekrytoimaan huomattavastikin aiempaa matalammilla palkoilla, riippumatta toimipaikan vakiintuneesta palkkatasosta. Julkinen terveydenhuolto on jo vuosikausia paininut vakavien rekrytointihaasteiden kanssa. Tilannetta ei auta, jos työnantaja lähtee laskemaan lääkärikunnan palkkoja, Kaukonen sanoo.

Hän muistuttaa myös uuden uraporrasjärjestelmän tavoitteista. Järjestelmällä haettiin läpinäkyvyyttä, kannustavuutta ja oikeudenmukaisuutta lääkärien palkitsemiseen.

Lue lisää: Historiallinen muutos palkkausjärjestelmään

– Hyvinvointialueiden kannattaisi huolehtia veto- ja pitovoimasta, Kaukonen huomauttaa.

Sopimusta on noudatettava. Liitto on pyrkii laatimaan KT:n eli Kunta- ja hyvinvointityönantajien kanssa uutta ohjeistusta tilanteen parantamiseksi.

– Seuraamme tilannetta aktiivisesti, ja pyrimme ratkaisemaan ongelmat neuvottelemalla. Harmonisaation toteutumisesta saamme vastauksia hyvinvointialueilta kesäkuun puoliväliin mennessä, ja teemme sitten tarvittavat johtopäätökset.

– Jos huomaat palkkaperusteissasi epäselvyyksiä, ota yhteyttä pääluottamusmieheesi. Hänen kauttaan saamme tiedon liiton toimistoon, Kaukonen neuvoo jäseniä.

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030