Jäsen

Uuteen palkkausjärjestelmään siirtyminen etenee

Paikalliset neuvottelut pitävät luottamusmiehet kiireisinä.

Sari Kosonen

Lääkärisopimukseen on tehty suuri uudistus. Jatkossa uraporrasjärjestelmä korvaa tehtäväkohtaiset palkat.

Sopimuksessa on määritelty uraportaat, joille työntekijät sijoitetaan osaamisen ja vastuun perusteella. Palkka muuttuu portaittain koulutuksen ja uran vaiheiden myötä.

Uraporrasjärjestelmään siirtymiseen on aikaa tämän vuoden loppuun saakka. Järjestelmän käyttöönottoa edeltävät paikalliset neuvottelut. Niissä luottamusmiesten rooli on suuri, kun jokaisen työntekijän tehtävä ja toimenkuva on sijoitettava uusille uraportaille työnantajan kanssa neuvotellen.

Aikataulu hirvittää

Pirkanmaan hyvinvointialueen pääluottamusmies Jussi Pohjonen hirvittelee aikataulua. Ehditäänkö kaikki työntekijät sijoittaa portaille annetussa ajassa?

– Olen uusi pääluottamusmies. Yritän ymmärtää uutta palkkausjärjestelmää: olen osallistunut liiton järjestämiin infotilaisuuksiin ja tutustunut taustamateriaaleihin. Koen vaikeaksi sen, että en välttämättä tunnista mahdollisia kompastuskiviä.

Tilannetta mutkistaa se, että samaan aikaan on käynnissä muitakin neuvotteluja.

– Meillä Pirkanmaalla on järjestelyerien kohdentamisesta oma työryhmä ja uraportaisiin sijoittamisesta toinen työryhmä. Molemmat ovat kokoontuneet muutaman kerran, Pohjonen kertoo.

Hän vinkkaa, että joulukuun palkkakuitti kannattaa katsoa tarkkaan.

– Ei kannata heti huolestua, jos ei saa sellaista palkkaa kuin luuli – tähän liittyy vuosien harmonisaatio.

Puskemalla eteenpäin

Nikolai Rintala toimii Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen pääluottamusmiehenä.

– Aluksi uusi palkkausjärjestelmä vähän järkytti. Uudistuksessa on kuitenkin onnistuttu hyvin, Rintala sanoo.

Rintala pitää hyvänä, että järjestelmässä on selvät kriteerit palkalle: kun työntekijän tieto-taito kasvaa, hän siirtyy uraportailla ylöspäin. Ennen palkka nousi sen mukaan, kuinka kauan on ollut töissä. Nyt osaavien ja vastuullisissa tehtävissä toimivien palkka nousee työvuosista riippumatta.

– Hemmetisti työtä tämä on teettänyt pääluottamusmiehelle. Aikataulu on tosi kireä, mutta puskemalla päästään eteenpäin, hän toteaa.

– Yhteistyö HR:n kanssa on sujunut hyvin. Olemme puhuneet asioista avoimesti ja miettineet yhdessä järkevää ja oikeudenmukaista tapaa sijoittaa työntekijät uraportaille. Tavoitteena on saada uuden järjestelmän mukaiset palkka-ajot Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella marraskuun loppupuolella.

Lue myös

Yksimielisyys tärkeää

Lääkäriliiton neuvottelutiimin jäsen, tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä arvioi, että paikallisissa neuvotteluissa on edetty eritahtisesti.

– Aikataulu on tiukka, mutta mahdollinen. Joillain alueilla on edetty kovalla tahdilla, toisilla homma on vielä alkutekijöissään.

Hyvinvointialueet lähtivät liikkeelle erilaisista lähtökohdista. Haasteita aiheuttavat muun muassa paikallisiin sopimuksiin perustuvat palkkamallit, joita on nyt yhteensovitettava uraporrasjärjestelmän raameihin.

Uraporrasjärjestelmään siirtymiseen on aikaa 31.12.2023 asti. Siirtymä voi kuitenkin tapahtua niin pian kuin se on käytännössä mahdollista.

– Tavoitteena on pitkäaikainen, oikeudenmukainen, läpinäkyvä ja koko uran ajan kannustava palkkausjärjestelmä. On tärkeää, että paikalliset työnantajat ja luottamusmiehet pääsevät yksimielisyyteen uraportaiden kriteereistä ja palkkausjärjestelmän yksityiskohdista, Vänskä toteaa.

– Luottamusmiehet ovat tärkeässä roolissa ja liitto tukee heitä kaikin mahdollisin tavoin. Pyrimme myös levittämään hyviksi havaittuja ratkaisumalleja.

Kirjoittaja

Sari Kosonen


Faktat

Mitä uraporrasjärjestelmä tarkoittaa?

Uraporrasjärjestelmä määrittää sen, mitä palkkaa lääkärin tehtävästä on vähintään maksettava. Järjestelmä on valtakunnallinen ja velvoittava.

Järjestelmä koostuu kolmesta lohkosta:

- opiskelijat ja lääkärit / erikoistumassa olevat lääkärit

- erikoislääkärit

- johtamistyötä tekevät lääkärit.

Jokaisessa lohkossa on 3–5 porrasta. Sovellettava porras määräytyy tehtävässä vaaditun osaamisen ja vastuun perusteella.

Lääkärisopimuksen soveltamisala kattaa hyvinvointialueet ja hyvinvointiyhtymät. Sopimusta sovelletaan myös Helsingin kaupungissa.

Lisätietoa uudesta palkkausjärjestelmästä löytyy liiton verkkosivuilta: www.laakariliitto.fi > Lääkärisopimus.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030