Työn ja vapaa-ajan tasapaino – vai onko sitä?

Istuin eräänä sunnuntaina lakimiesystäväni kanssa iltateellä ja pohdimme työn ja vapaa-ajan tasapainoa ja keinoja saavuttaa se.

Kyllä! Työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on tärkeää, jotta jaksaisimme paremmin ja meillä olisi voimia myös perheelle, ystäville, harrastuksille.

Miten sen teemme?

Me lääkärit olemme usein hyvin vaativia itseämme kohtaan, työnimu on vahva ja olemme hyvin sitoutuneita tehtäviimme. Unohdamme helposti, että tarvitsemme lepoa ja vapaa-aikaa palautuaksemme ja pitääksemme itsemme psyykkisesti ja fyysisestikin hyvässä voinnissa.

Kaikki kai lähtee siitä, että ymmärrämme ettei työ pelkästään määrittele meitä. Myös meillä on oikeus vapaa-aikaan. Ja sen ymmärtäminen, että emme ole korvaamattomia ja että meidän elimistömme tarvitsee palautumista ihan niin kuin jokaisen muunkin.

Aina henkilökohtaiset päätökset työn vähentämisestä ja vapaa-ajan lisäämisestä eivät kohtaa todellisuutta työelämässä. Tunnollisina lääkäreinä haluamme hoitaa potilaamme hyvin. Usein tämä tarkoittaa venyneitä työpäiviä.

Olisikin tärkeää, että saisimme äänemme kuuluviin ja uskaltaisimme rohkeammin puhua esihenkilöidemme kanssa liiallisesta työmäärästä. Luottamushenkilöt voivat auttaa tässä ja tarvittaessa myös työsuojelu.

Meidän pitäisi oppia sanomaan myös ”ei”, silloin kun se on potilasturvallisuutta vaarantamatta mahdollista.

Kyllä! Lääkäriliitto on jo kauan myös ajanut tavoitetta, että lääkärit vihdoinkin pääsisivät vain lääkärin töihin.

Tämä on myös tämän kevään eduskuntavaalien Lääkäriliiton yhtenä tavoitteena: ”Terveydenhuollon resurssien riittävyys ja oikea kohdentaminen ensisijaista”. Sihteerit tekisivät oman työnsä, hoitajat ja avustava henkilökunta omansa. Näin lääkärin ei tarvitsisi kuluttaa työaikaa sellaisiin töihin, joissa lääkärin koulutuksesta ei ole hyötyä.

Tämä auttaisi vähentämään lääkäreiden työkuormaa usein merkittävästi, joka omalta osaltaan helpottaisi työn ja vapaa-ajan erottamista, kun muille ammattiryhmille kuuluvia tehtäviä ei tarvitse enää suorittaa työpäivän jälkeen.

Tietynlainen itsekkyys, omien tarpeiden asettaminen etusijalle ja itsensä arvostaminen siten, että pystyy huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, on mielestäni askel parempaan työn ja vapaa-ajan erottamiseen.

Tässä meillä lääkäreillä on vielä varmasti paljon tehtävää, mutta uskon, että olemme menossa sitä kohti. Nuorempi lääkärisukupolvi pystyy paremmin erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan. Toisin kuin aiemmat lääkärisukupolvet. Näin ainakin ajattelen ja uskon.

Valoisaa kevättä työn ja erillisen vapaa-ajan parissa kollegat!