Työmarkkinakriisi pitää välttää
Akava luovutti pääministerille vetoomuksen, jossa esitetään neuvottelujen aloittamista pikaisesti.
Akavan puheenjohtajisto tapasi pääministeri Petteri Orpon perjantaina 13. lokakuuta Valtioneuvoston linnassa. Tapaamisen aikana pääministerille luovutettiin vetoomus, joka sisältää Akavan ratkaisuehdotukset hallituksen esittämiin työelämämuutoksiin ja työmarkkinauudistuksiin.
Akava esittää neuvotteluiden aloittamista pikaisesti, jotta työmarkkinat eivät ajaudu kriisiin. Akava painottaa, että julkisen talouden vakauttaminen ja työllisyyden nosto vaativat monipuolista ja tasapainoista tarkastelua sekä vuoropuhelua työelämäuudistuksista.
– Hallituksen kaavailemat heikennykset työntekijän asemaan ja sosiaaliturvaan kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin: esimerkiksi yksilöllisen irtisanomissuojan heikentäminen ja työttömyysturvan leikkaukset kohdistuvat osin samoihin ihmisiin. Sen vuoksi työlainsäädännön ja työttömyysturvan uudistamisen tavoitteita ja keinoja pitää tarkastella kokonaisuutena. Mielestämme pitää aloittaa nopealla aikataululla neuvottelut tasapainoisen ratkaisun löytämiseksi, Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren sanoo.
Akavan mukaan on panostettava myös työelämän laadun parantamiseen. Kun työntekijät voivat hyvin, voidaan pidentää työuria, lisätä tehdyn työn määrää ja sitä kautta ratkaista julkisen talouden kestävyysongelmaa.
– Tarvitsemme Suomessa meille sopivan nykyaikaisen ja toimivan työelämän. Sitä olemme valmiit rakentamaan yhteistyössä hallituksen ja muiden työmarkkinaosapuolten kanssa. Kaikkien etu on, että löydämme yhdessä ratkaisuja sen sijaan, että ajautuisimme kriisiin työmarkkinoilla, Löfgren painottaa.