Turvallisuuskulttuurin uskottava kehitys vaatii muutoksia myös lainsäädäntöön
”Ei potilaita voi hoitaa syytteen pelossa”, lausahti eräs kollega. Itseasiassa kyllä voi, ja niin tekevät lukuisat lääkärit tälläkin hetkellä.
Potilaiden hoidossa tuo pelko näkyy useina eri mittaluokan lieveilmiöinä. Niin kutsuttu defensiivinen medisiina nostaa päätään lisäten tutkimuksia, toimenpiteitä, hoitopäiviä ja kustannuksia. Sairaskertomustekstit paisuvat lisäten seuraavan ammattilaisen häiriöinformaatiota. Työn psyykkinen kuormitus lisääntyy.
Ennen kaikkea pelko vahingoittaa terveydenhuollon turvallisuuskulttuuria. Avoin turvallisuuskulttuuri ja tieto siitä, että tavanomaisesta työstä voi joutua tuomituksi sekä oikeusjärjestelmässä että lehtien sivuilla, ovat ristiriidassa.
Miten virheitä uskaltaa tuoda esiin, jos samalla tulee syyllistäneeksi itsensä?
Tämä ristiriitaisuus tulee saada ratkaistuksi ennen kuin turvallisuuskulttuurimme oikeasti kehittyy.
Potilasvakuutuskeskuksen mukaan potilasturvallisuudessa ”yksilöiden syyttämisen sijaan pyritään kehittämään rakenteita ja toimintamalleja, joilla ehkäistään vahinkojen syntymistä tulevaisuudessa”. Vaikka terveydenhuollon yksiköissä on vakavien haittatapahtumien tutkintaan luotuja järjestelmiä, emme valitettavasti ole turvallisuuskulttuurissa vielä näin pitkällä.
Terveydenhuollon turvallisuuskulttuurin uskottava kehitys vaatii pohjakseen lainsäädännöllisiä muutoksia. Tarvitsemme järjestelmän, jossa virheeseen johtanut tilanne sekä siihen johtaneiden juurisyiden tulisi olla selvitetty, ja näiden vaikutus kokonaisuuteen arvioitu ennen yksittäisen terveydenhuollon ammattilaisen toimien juridista arvioita. Vastuu toimimattomasta järjestelmästä ei voi kaatua satunnaisen ammattilaisen syliin.
Pyrimme toimimaan virheettömästi, mutta työssämme virheitä valitettavasti syntyy. Kysymys kuuluu, onko oikein tarkastella retrospektiivisesti ajan kanssa pohdiskellen, oliko kompleksisessa tilanteessa vajain tiedoin kiiretilanteessa tehty päätös oikea?
Eikö pitäisi kysyä, miksi tiedot olivat vajaat tai miksi oli kiire?
Työympäristömme taikka ihmisten hoitamisen kompleksisuuteen emme voi vaikuttaa, mutta meidän pitäisi keskittyä kehittämään järjestelmää siten, että kokonaisuus on mahdollisimman hyvin hallittavissa.
Lääkärit tiedostavat, että virheitä tapahtuu. Yhä useampi lääkäri tiedostaa myös sen, että virheen sattuessa jää jalkojen alla voi olla ohut. Oikeusprosessin läpi kulkeneiden lääkäreiden kertomuksista voi kuulla, että useiden vuosien oikeudellinen prosessi ja siitä seuraava julkinen riepottelu on rangaistus itsessään, oli lopputulos mikä tahansa.
Lainsäädännöllisten asioiden lisäksi turvallisuuskulttuurin kehitys vaatii koko organisaation laajuista peiliin katsomista.
On vain inhimillistä, ettei omaa toimintaa aina haluta tarkastella kriittisesti. Totuus kuitenkin on se, että virheitä tekevät niin taitavat kuin taitamattomat, mutta vain taitavat oppivat niistä. Virheistä, etenkin omista, tulee voida keskustella toimintayksiköissä avoimesti. Työntekijöiden tahtotilan lisäksi avoimen keskustelukulttuurin rakentaminen vaatii myös osaavan ja turvallisuudesta kiinnostuneen esimiehen.
Järjestelmässämme virheitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan vastedeskin, sillä hoitopäätösten ja toimenpiteiden takana on ihminen.
Ihmisyys sallittakoon lääkärinkin heikkoutena. Virheiden hyväksyminen ei kuitenkaan estä terveydenhuollon turvallisuuden kehitystä – päinvastoin.
