Tiimimalli perusterveydenhuoltoon – pitääkö olla huolissaan?

Minna Kaarisalo

Aloitin urani pienellä kahden lääkärin terveysasemalla Turussa. Työni oli mielekästä ja palkitsevaa hoitaessani omaa väestöäni. Oman tontin hoitaminen oli kunnia-asia, ja jono omalle vastaanotolleni oli lyhyt. Henkilökohtaisesti en voinut sietää jonoa, joten otin mieluummin ylimääräisiä sekä hoidin yhdellä ajalla potilaan kaikki asiat. Kokeneet hoitajat tunsivat väestön ja tekivät oman osansa.

Rakenteelliset muutokset terveysasemaverkostossa aiheuttivat pienten terveysasemien lopettamisen. Minut siirrettiin isolle terveysasemalle ”jakamaan kurjuutta”. Nyt vasta ymmärrän, että tuo oli tuolloin yritys ratkaista ongelma ja turvata kuntalaisille tasapuolinen kohtelu. Rivilääkärinä ollessani en päätöstä ymmärtänyt. Miksi voittava joukkue piti hajottaa? Bisneksestä tuttu ”best practice”-monistus olisi mielestäni ollut oikeampi temppu.

Nyt olemme soten kynnyksellä, ja terveyskeskuksien toimintatapoja tullaan ravistelemaan. Kunnissa on aistittavissa kurjuuden jakamisen pelkoa. Resurssipulassa ratkaisuksi on esitetty tiimimallia, ja digitaalisten konstien voimaan uskotaan vahvasti. Perusterveydenhuollon lääkärin työn ennustetaan muuttuvan yhä enemmän konsulttityyppiseksi tiimityöskentelyksi. Samaan aikaan puhutaan pitkäaikaisista hoitosuhteista ja niiden kiistattomista eduista sekä potilaalle että hoitavalle taholle. Hoidon tulos riippuu hoitoon sitoutumisesta, ja sitoutumiseen tarvitaan luottamusta. Luottamus ei tule tyhjästä, vaan sen syntyminen vaatii toisen tuntemista.

Moniammatillisissa tiimeissä toimiminen vaatii täysin uudenlaista osaamista. Sitä ei opi hetkessä. Moniammatillisuuden korkein muoto, ammattirajat sulauttava yhteistyö, edellyttää työkavereiden syvää tuntemusta. Eivät kaikki lääkärit, hoitajat, fysioterapeutit jne. ole samanlaisia, vaan me kaikki olemme yksilöitä. Sote-keskuksen konsultin rooli ei sovi kaikille. Joku ei ole valmis itsenäiseen päätöksentekoon, vaikka on saanut saman koulutuksen. Esimiehen on tärkeää tietää, miten erilaiset persoonat yhdistellään toimivaksi kokonaisuudeksi.

Pitää tunnistaa oman osaamisensa rajat, jotta voi toimia tiimissä. Omien rajojen tunnistamista auttaa, kun tietää mitä toiset osaavat – eli mikä on toisten aluetta. Yhteistyössä pitää jokaisesta saada potentiaali käyttöön, kustakin omien kykyjensä mukaan. Tiimi eksperttejä ei välttämättä ole ekspertti tiimi. Tiimityötä pitää harjoitella.

Hoitotiimissä on luonnollisesti mukana potilas. Tämä palvelee avoimuutta ja motivoi potilasta. Ihanteellisesti toimiessaan ammattirajat sulauttavassa yhteistyössä voi jokainen luottaa jokaiseen. Myös potilas tietää, missä asioissa hän vie kenenkin tiimin jäsenen kanssa asioitaan eteenpäin, riippumatta tiimin jäsenen tittelistä. Toiminta vaatii kaikilta tiimin jäseniltä avoimuutta ja itsensä likoon laittamista tiimin sekä potilaan hyväksi.

Ensi vuonna aloittavat hyvinvointialueet. Muutos on varmaa. Toimintatapojen muutos on aina vaikeaa, ja mitä suurempi on ero uuden ja vanhan tavan välillä, sitä vaikeammalta muutos tuntuu. Tiimimalli huolestuttaa monia ja työntekijöiden huolia pitää kuunnella. Perustelut muutokselle pitää esittää ymmärrettävästi ja niin pitkään, että työntekijä on ne todella ymmärtänyt. Kertakuuleminen ei takaa ymmärrystä, kun vahvat tunteet ja henkilökohtaiset kokemukset ovat vaikuttamassa mielipiteisiin.

Yksi malli ei ole monistettavissa joka paikkaan. Henkilöstön informoimiselle ja keskustelulle pitää antaa aikaa. Muutokseen myönteisesti suhtautuvat ja motivoituneet työntekijät lopulta ratkaisevat, onnistuuko uusi tapa toimia. Ja on hyvä huomioida, että tiimityöskentely ja pitkäaikainen hoitosuhde eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.