"Terveyden tutkimuksen rahoitusta pitää lisätä"
Lääkäriliiton mielestä VTR-rahoituksen tasoa tulee korottaa vuosittain pitkälle tulevaisuuteen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoja asetusluonnoksesta, joka koskee yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoitusta.
Asetuksella säädettäisiin yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueista ja tavoitteista vuosille 2024-2027 sekä tutkimusrahoituksen jakamisen muista perusteista.
Lääkäriliitto pitää esitettyjä tavoitteita ja painoalueita tärkeinä ja perusteltuina, mukaan lukien uutena aihealueena esitetty terveydenhuollon vaikuttavuuden ja sen osana laadun ja asiakas- ja potilasturvallisuuden tutkimus. Liitto on kuitenkin huolestunut yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen eli niin sanotun VTR-rahoituksen tasosta.
Rahoituksen taso on romahtanut runsaassa 20 vuodessa noin kolmannekseen vuosituhannen vaihteen tasosta. Aiemmin kliinisen tutkimuksen kustannuksia on myös rahoitettu näkymättömästi kuntien terveydenhuollon rahoituksen kautta, toisin kuin nykyisessä valtion rahoittamassa hyvinvointialuemallissa. VTR-rahoituksen tasoa tuleekin liiton mielestä korottaa vuosittain pitkälle tulevaisuuteen.
Suomen tavoitteena on nostaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiomenoja (TKI) neljään prosenttiin BKT:n arvoon suhteutettuna vuoteen 2030 mennessä. VTR-rahoitus on keskeinen instrumentti, jolla tuetaan kliinistä tutkimusta ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kehittämistä, liitto korostaa.
Lausunto kokonaisuudessaan on liiton verkkosivuilla .